Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
sunnuntai 20. elokuuta 2017
Mustikkametsä!
Tänä vuonna mustikan kerääminen näyttäisi olevan melkoisen haastavaa puuhaa. Se on melkein sama kuin kärpässieniä keräilisi, eli yksi löytyy sieltä ja toinen täältä. Tietenkin sillä erotuksella, että niitä kärpässieniä ei voi syödä, tai voi, mutta ihan omalla vastuulla. Itse olen kerännyt mustikat aikaisempina vuosina aina käsin, mutta tänään mustikkametsässä samoillessa oli pakko sortua rohmulla keräämiseen ja senhän tietää miten siinä hommassa näin äkistään käy. Ämpäri oli kyllä täynnä, mutta mustikkaa siellä ei ollut kuin nimeksi. Ämpäristä löytyi enimmäkseen käpyjä, oksia, sammalta, oravan jätöksiä ja hämähäkkejä. Lisäksi kuin kaupanpäällisenä selkä on sellaisessa jumilinkussa, että asennon puolesta olisin sopinut mäkihyppääjien kesäleirille roolimalliksi siihen minkälaisessa asennossa sinne hyppyrinnokalle tullessa pitää olla. Jotenkin tämä mustikoitten etsiskely oli tänään niin turhauttavaa puuhaa, että taidan lopettaa koko homman ja elää talven yli lähikaupan pakastealtaasta löytyvillä ulkolaisilla torjunta-aineilla kypsytetyillä pensasmustikoilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti