Rantakuntoon 2018 osa 2!

Eilen iltana töistä kotiinpäin ajellessani alkoi nälkä vaivaamaan johtuen itselleni asettamasta rantakuntoon 2018 projektista. Lisäkiloja on kertynyt vyötärölle viime vuosina sen verran, että pakko tehdä jotain vielä kun se on mahdollista. Pysähdyin matkan varrella olleelle aakkosmarketille, eli abc:lle pohtimaan otstaisinko kotiin iltapalaksi varsin happaman makuista rahkaa, vai palkitsenko itseni hyvin alkaneesta rantakuntoon 2018 projektista oikein sokeri-mustikka sörseliä sisältäneellä kreikkalaisella jogurtilla, voi sitä valinnan vaikeutta. Aikani siinä pohdittuani ja pyörittyäni hyllyjen välissä löysin itseni karkkiosastolta hipeloimässä väriaineilla sekä sokerilla kyllästettyjä makeispusseja. Olihan kuitenkin perinteinen karkkipäivä lauantai ja mietin, että voisihan sitä jonkun pienen patukan ostaa. Tässä vaiheessa päässän kuului sellainen blim ääni ja silmissäni musteni. Seuraava havainto oli, kun istuin omassa autossa abc:n parkkipaikalla kädessä pelkkä 300 gramman karkkipussi. Tässä vaiheessa mietin, että mites tässä nyt näin kävi, missä meni metsään? Tosiaan, menihän tässä suunnilleen vuorokausi, eli 24 tuntia ihan hyvin ennen ensimmäistä retkahdusta. Tämähän on kuin yrittäisi huumeista eroon, vaikkei niistä mitään kokemuksia olekaan, mutta voisin kuvitella niin.

Ihminen on heikko otus, varsinkin luonteeltaan. Helposti addiktoituva ja itsekäs itsensä tuhoaja. Tyhmyys moodi ajaa näköjään ihmisen tiedottomaan tilaan ja sen jäljeen valinnat eivät ole laisinkaan omassa hallinassa satikka linjassa itse itselleen asetettujen tavoitteiden kanssa. Miten helvetissä tämä voi olla näin vaikeaa? Perinteisestä joka lauantaisesta karkkipäivästä eroon pääsy ei olutkaan niin simppeliä kuin luulin.

Kuin aikoinaan televisiossa pyörineessä vaatehuoneen mainoksessa sanottiin, "eikä tässä vielä kaikki". Kotiin päästyäni totesin vaimon tehneen itse pizzaa ja ajattelin siinä vaiheessa, että vedetään nyt sitten kunnon överit, sillä olinhan jo valmiiksi eksynyt tavoitteistani. Lisäksi jääkaapista löytyi yksi olut kyytipojaksi tälle pizzalle. Nyt on hieman huono omatunto, mutta se kuitenkin pitää muistaa, että eihän se maratoonarikaan olen kisakunnossa ensimmäisen harjoituslenkin jälkeen. Joten ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se oli. Tänään on uusi päivä täynnä kaikenlaisia houkutuksia, mutta yritän pysyä vahvana ja olla huomioimatta niitä. Ei tämä helppoa ole, mutta onneksi ensi kesään on vielä aikaa.

Rantakuntoon 2018!

Kun yhdistetään keski-ikäinen mies ja liian hyvin maistuvat ruoka niin siitähän ei tule muuta kuin sanomista. Vajaa vuosi sitten terveystarkastuksessa todetut perisuomalaiset kansansairaudet, eli lievästi koholla olleet paastoverensokeri ja verenpaine eivät tykkää tällaisesta, niistä se lääkäri minua varoitteli. Täytyy kyllä sanoa, että hienosti alkanut elämäntaparemontti on ollut hetken aikaa niin sanotusti telakalla alkuinnostuksesta huolimatta. Kävin tänä aamuna puntarissa ja jouduin toteamaan elopainon olevan aikalailla tasan viisikiloa tarkastushetkeä enemmän, eli 15 kilon ylipaino on muuttunut vajaassa vuodessa 20 kilon ylipainoksi. Lyhyellä matematiikalla laskettuna tämä tarkoittaa sitä, jos jatkan samaa rataa seuraavat kymmenen vuotta niin painoa on noin 25 kiloa lisää, eli kokonais ylipainoa on sen 45 kiloa. Niinpä, huh huh. Tässä on varmasti turha enää tuudittautua tunteeseen, että paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. Pakko alkaa tekemään itselle jotain. Niinpä, taas kerran.

Itse syöminen on mukavaa puuhaa varsinkin, kun vaimo tekee oikein loistavaa ja maistuvaa evästä. Tästä tuli mieleen, että välillä hän innostuu tekemään myös kaikkia terveysvaaroja uhmaten legendaarisia lämpöisiä voileipiä, eli lämppäreitä uunissa iltapalaksi. Täytyy kyllä sanoa, vaikka ne hyviä onkin niin nautinto niistä on yleensä kaukana, ainakin omien kokemusteni perusteella. Se tunne, kun odotat ensiksi vesikielellä niiden valmistumista ja sitten kun ne ovat vihdoinkin valmiita niin et malta odottaa niiden jäähtymistä. Niinpä, ne ovat yleensä aivan sairaan kuumia suoraan uunista tullessaan. Siirtelet niitä silti välittömästi uunipelliltä lautaselle ja suuntaat tyytyväisenä kohti olohuoneen sohvaa. Sinne päästyäsi otat ahneuksissasi ensimmäisen haukun. Samalla tajuat leivän päällä olevan tomaatin polttavan kieleen rakon ja siitä valuvien polttavien nesteiden sotkevan lempipaitasi rinnuksen. Haukot henkeä yrittäessäsi epätoivoisesti jäähdyttää suussa olevaa leipäpalaa ja samalla kiroat mielessäsi kun ei voi oikein sylkeä sitä mihinkään televisiossa samalla pyörivän lännenelokuva tyyliin. Kun tilanne rauhoittuu puhaltelet tätä savuavan kuumaa tomaatti-juusto-meetwursti leipää uskoen, että se auttaisi jollain tapaa tomaattinesteiden jäähtymistä. Tässä vaiheessa olisi aina järkevintä siirtyä esimerkiksi keittiöön, ottaa lasi vettä ja istua pöytään, mutta eipä vaan tajua kun pitää ottaa varovasti uusi haukku leivästä. Taas sama juttu, ainoastaan sillä erotuksella, että nyt on huulessa rakko ja nesteet rinnuksilla. Nämä ovat olleet niitä hetkiä kun en ole nauttinut syömisestä. Muuten kyllä eväs on maistunut, kertoohan sen jo puntarikin. Jos totta puhutaan niin viime aikoina nämä lämppärit ovat jääneet vähemmälle, osin edellämainitusta syistä.

Nyt olen kuitenkin päättänyt skarpata syömiseni suhteen, niin ja liikkumisen. Toki välillä varmasti hieman lipsuu, mutta se ei ole vaarallista, kunhan ei ole päivittäistä. Niinpä, se on helppoa taas niin kauan kunnes kaikki alkaa menemään päin persettä. Huomaamatta alkaa syömään mitä sattuun ja kiire on aina hyvä tekosyy syödä kaikkea roskaruokaa. Kaukana ovat ne nuoruuden ajat kun sai syödä mitä vaan ja ei näkynyt missään. Nykyään kun syö yhden vaimon leipoman pullan niin itsetunnon kohotukseksi liian kireälle vedetty vyö katkeaa ja housun nappi osuu silmään irrotessaan. Tämähän kertoo vain karua totuutta ylensyönnin ja kuluttamattomuuden lisäksi vanhuuttaan hidastuvasta aineenvaihdunnasta. Täytyy varmaan painattaa itselle talveksi motivaatio paita jossa lukee rinnassa rantakutoon 2018, vaikken rannalla tykkää käydäkään. Ihan vaan sillä, että se muistuttaa tavoitteista. Tästä on hyvä jatkaa.

Jelly-jortikka!

Katselin eilen televisiota ja ihmettelin sieltä jatkuvalla syötöllä tulleita mainoksia. Onko sinulla kuivat silmät, entäpä alapää? Mites limakalvo tai iho? Mainonnasta voisi äkistään päätellä, että ihmisistä on tullut kuivia monellakin osa-alueella. Vai yritetäänkö näillä mainoksilla vain luoda mielikuvia ja sitä kautta tarve? Ainoat ongelmapaikat mitkä jäi mielestäni mainostamatta olivat kuivat pierut ja jutut. Yksi silmiin ja korviin pistäviä mainoksia ovat olleet myös nämä seksivälinemainokset, joita tulee joka paikasta tuutin täydeltä. Se on ihan ookoo, jos esimerkiksi vakiintuneessa parisuhteessa elävä perheenäiti haluaa vapaaehtoisesti silloin tällöin tuplapenetraation, mutta siihen tarvittavien välineiden mainostaminen lastenohjelman mainostauolla on mielestäni rajat ylittävä kokemus, sillä näinkin on joskus aikoinaan käynyt. Jelly-jortikka nimittäin saattaa herättää muutamia kysymyksiä ainakin perheen pienimmissä ja se on enemmänkin kuin kiusallista alkaa sitten selittämään heille tästä oudosta ihmeestä. Siinä saattaa sanavalmiinpikin perheenisä mennä täysin lukkoon, ja myös äiti. Varsinkin, jos mieleen välähtää ensimmäisenä kuva omakohtaisista kokemuksista. Tämän lisäksi pienillä lapsilla on tapana toistaa kaikkea oppimaansa ja näiden mainosten tarkoitushan on jäädä mieleen. Siellä on sitten kiva taustoittaa hoitopaikan ovella hoitotädille mistä tässä uudessa suureen ääneen huudetussa ja toistetussa jelly-jortikka sanassa on oikeasti kysymys. Onneksi nykyään nämä aikuisille tarkoitetut mainokset tulevat ainakin televisiossa myöhäisillassa, mutta radiot niitä tuntuisivat huudattavan aamu kuudesta iltaan asti. Onhan se tietenkin kiva, että mainostetaan, sillä se on osa tätä nykyaikaista informaatio tulvaa, mutta välillä ei vaan oikein jaksaisi, varsinkaan mitään peräpukamavoide mainoksia. Jos jollakin on niinkin ikävä vaiva kuin peräpukamat niin lääkäri on varmasti informoinut häntä useista eri hoitovaihtoehdoista, niin ja internetissä on löytynyt loput. Ei sitä mielestäni tarvitsisi enää mainostaa huutokauppakeisarin mainostauolla, sillä ne mainokset ovat osa sitä kokonaisuutta ja luovat mielikuvia. Niinpä, Akilla on pakko olla peräpukamat.

Mopolla moottoritielle!

Käytiin tänään ajamassa oman elämänsä prinsessan, eli rakkaan tyttären kanssa ensimmäinen ajotunti skootterilla. Opetusluvilla tapahtuva harjoittelun aloitus hieman venähti, sillä trafilla oli jostain syytä ruuhkaa ja muita viiveitä lupakäsittelyssä. Joka tapauksessa, hyvinhän se ensimmäimen ajokerta meni hieman talvisista olosuhteista huolimatta. Ei kaatunut kertaakaan, tai jäänyt auton alle. Ei ajanut kenekään päälle, eikä polttanut kumia vaikka hänen luonteensa tuntien sitä hieman aluksi pelkäsinkin, niin tai keulinut. Tästä on hyvä jatkaa, sillä into hänellä on ainakin kova. Tietäähän sen, kun tuollainen skootteri antaa nuorelle neidille sellaista tietynlaista vapautta liikkumiseen. Voi ajaa sitten kortin saatuaan mutkaista tietä auringonlaskuun, jos aurinko sattuu joskus paistamaan. 

Teollisuusliitto!

Palkkojen korotukset herättävät aina mielipiteitä, varsinkin julkisissä viroissa toimivien osalta. Palkkahan on sellainen mistä ei mielellään puhuta, mutta silti se kiinnostaa kaikkia. Tästä kertoo vuosittainen verotietojen julkaisu ja siitä syntyvä usean viikon kestävä kalabaliikki työpaikkojen ja kahviloiden pöydissä. Suomalainen on sellainen, että hän ei myönnä mitään, mutta silti hän on valmis maksaamaan sata euroa siitä, ettei naapuri saa viittäkymppiä, eli se perikateus vaivaa suurinta osaa ihmisistä ja sehän on aina riittävä syy pahoittaa mielensä.

Tämän päivän lehdessä revitellään ensi vuoden alusta aloittavan uuden teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon yli 50 prosentin palkankorotuksella. Niille jotka eivät tiedä niin uusi teollisuusliitto muodostui kun työntekijöitä edustavat puuliitto, metalliliitto ja teollisuusalojen ammattiliitto team päättivät yhdistyä vuoden 2017 alusta. Riku Aallon palkka on mielestäni vieläkin jopa alimitoitettu, varsinkin kun puhutaan uuden teollisuusliiton puheenjohtajasta. Tätä uutta palkkaa verrataan näissä jutuissa aikaisempaan metalliliiton puheenjohtajan palkkaan, jota Aalto hoitaa tämän vuoden loppuun asti. Nythän kuitenkin puhutaan ihan eri asioista. Metalliliitossa oli vuoden 2016 lopussa noin 140 000 jäsentä ja vuoden alussa aloittavassa uudessa teollisuusliitossa jonka puheenjohtajaksi Aalto valittiin noin 226 000 jäsentä, eli Aallon vastuu kasvaa uuden tehtävän myötä jäsenmäärällisesti melkein puolella.

Jos tätä korotusta verrataan jäsenistön tulevalle kahdelle vuodelle sovittuihin minimissään 1.1 prosentin ja maksimissaan 3.2 prosentin yleiskorotuksiin niin vaikuttaahan se äkistään niin kohtuuttomalta, että en ihmettele yhtään, jos jotaitain lyhyellä matematiikalla varustettua ihmistä ahdistaa varsinkin kun ollaan olevinaan vähän niin kuin samassa veneessä. Lyhyellä matamatiikalla laskettuna 50 prosenttia on tosiaan aika paljon enemmän kuin 3.2 prosenttia, mutta on se vastuukin hieman eritasolla. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että mitä isompi jäsenmäärä, sitä paremmat neuvotteluasemat, eli me teollisuusliittoon kuuluvat ollaan hyvissä asemissa siihen nähden. Saa nähdä, vaikuttaako tämä millä tavalla valloillaan olevaan omistaja ahneuteen ja työntekijöiden oikeuksien polkemiseen. Jos ei vaikuta niin Rikulle lisää "motivaatio" liksaa tulevaisuudessa.

Yltiöpositiiviset esi-isät!

Positiivista uutta viikkoa vaan sullekin. Sitä kun kastelee räntäsateisessa aamuyössä kengät ja sukat kävellessään pelkästään ulko-ovelta autolle, sitä fiilistä ei voita mikään, varsinkaan näin maanantaina. Mielessäni kävi esi-isieni valinnat, jäädäkö vai lähteä. Täytyy sanoa, että sillä hetkellä jotenkin harmitti. Miksei ne vaan lähteneet, esimerkiksi johonkin lämpimään? Tästä tuli mieleen eilinen keskustelu tyttäreni kanssa mielialojen vaihtelusta. Välillä sitä ihminen on niin pohjalla, kuin olla ja voi. Toisinaan sitten niin huipulla, että kaulaliina vaan tuulessa lepattaa. Keskusteltiin tästä pohjalta pois pääsystä. Tällaisen yltiöpositiivisen luonteen omaavana, niin kuin hänelläkin se on yleensä helppoa, tai helppoa ja helppoa, mutta kivuttomampaa kuin sellaisella joka jäisi vatvomaan vastoinkäymisiään. Onneksi vanhakansa, eli esi-isät ovat keksineet tällaisiin tilanteisiin lohduttavan kansanviisauden, kyllä kesä vetensä kuivaa. Niin tosiaan, mikä kesä? Räntäsateen aiheuttama loska ne s**tanan kengät ja sukat kasteli!

Kissan elämää!

Parvekkeella pyörivät linnut, nuo viheliäiset kissan kiusaajat aiheuttivat tänään hieman levottomuutta. Tarkemmin otaen talitintit, nuo takapihojen supersankarit.