Kun yhdistetään keski-ikäinen mies ja liian hyvin maistuvat ruoka niin siitähän ei tule muuta kuin sanomista. Vajaa vuosi sitten terveystarkastuksessa todetut perisuomalaiset kansansairaudet, eli lievästi koholla olleet paastoverensokeri ja verenpaine eivät tykkää tällaisesta, niistä se lääkäri minua varoitteli. Täytyy kyllä sanoa, että hienosti alkanut elämäntaparemontti on ollut hetken aikaa niin sanotusti telakalla alkuinnostuksesta huolimatta. Kävin tänä aamuna puntarissa ja jouduin toteamaan elopainon olevan aikalailla tasan viisikiloa tarkastushetkeä enemmän, eli 15 kilon ylipaino on muuttunut vajaassa vuodessa 20 kilon ylipainoksi. Lyhyellä matematiikalla laskettuna tämä tarkoittaa sitä, jos jatkan samaa rataa seuraavat kymmenen vuotta niin painoa on noin 25 kiloa lisää, eli kokonais ylipainoa on sen 45 kiloa. Niinpä, huh huh. Tässä on varmasti turha enää tuudittautua tunteeseen, että paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. Pakko alkaa tekemään itselle jotain. Niinpä, taas kerran.
Itse syöminen on mukavaa puuhaa varsinkin, kun vaimo tekee oikein loistavaa ja maistuvaa evästä. Tästä tuli mieleen, että välillä hän innostuu tekemään myös kaikkia terveysvaaroja uhmaten legendaarisia lämpöisiä voileipiä, eli lämppäreitä uunissa iltapalaksi. Täytyy kyllä sanoa, vaikka ne hyviä onkin niin nautinto niistä on yleensä kaukana, ainakin omien kokemusteni perusteella. Se tunne, kun odotat ensiksi vesikielellä niiden valmistumista ja sitten kun ne ovat vihdoinkin valmiita niin et malta odottaa niiden jäähtymistä. Niinpä, ne ovat yleensä aivan sairaan kuumia suoraan uunista tullessaan. Siirtelet niitä silti välittömästi uunipelliltä lautaselle ja suuntaat tyytyväisenä kohti olohuoneen sohvaa. Sinne päästyäsi otat ahneuksissasi ensimmäisen haukun. Samalla tajuat leivän päällä olevan tomaatin polttavan kieleen rakon ja siitä valuvien polttavien nesteiden sotkevan lempipaitasi rinnuksen. Haukot henkeä yrittäessäsi epätoivoisesti jäähdyttää suussa olevaa leipäpalaa ja samalla kiroat mielessäsi kun ei voi oikein sylkeä sitä mihinkään televisiossa samalla pyörivän lännenelokuva tyyliin. Kun tilanne rauhoittuu puhaltelet tätä savuavan kuumaa tomaatti-juusto-meetwursti leipää uskoen, että se auttaisi jollain tapaa tomaattinesteiden jäähtymistä. Tässä vaiheessa olisi aina järkevintä siirtyä esimerkiksi keittiöön, ottaa lasi vettä ja istua pöytään, mutta eipä vaan tajua kun pitää ottaa varovasti uusi haukku leivästä. Taas sama juttu, ainoastaan sillä erotuksella, että nyt on huulessa rakko ja nesteet rinnuksilla. Nämä ovat olleet niitä hetkiä kun en ole nauttinut syömisestä. Muuten kyllä eväs on maistunut, kertoohan sen jo puntarikin. Jos totta puhutaan niin viime aikoina nämä lämppärit ovat jääneet vähemmälle, osin edellämainitusta syistä.
Nyt olen kuitenkin päättänyt skarpata syömiseni suhteen, niin ja liikkumisen. Toki välillä varmasti hieman lipsuu, mutta se ei ole vaarallista, kunhan ei ole päivittäistä. Niinpä, se on helppoa taas niin kauan kunnes kaikki alkaa menemään päin persettä. Huomaamatta alkaa syömään mitä sattuun ja kiire on aina hyvä tekosyy syödä kaikkea roskaruokaa. Kaukana ovat ne nuoruuden ajat kun sai syödä mitä vaan ja ei näkynyt missään. Nykyään kun syö yhden vaimon leipoman pullan niin itsetunnon kohotukseksi liian kireälle vedetty vyö katkeaa ja housun nappi osuu silmään irrotessaan. Tämähän kertoo vain karua totuutta ylensyönnin ja kuluttamattomuuden lisäksi vanhuuttaan hidastuvasta aineenvaihdunnasta. Täytyy varmaan painattaa itselle talveksi motivaatio paita jossa lukee rinnassa rantakutoon 2018, vaikken rannalla tykkää käydäkään. Ihan vaan sillä, että se muistuttaa tavoitteista. Tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti