lauantai 25. marraskuuta 2017

Ruskea lauantai!



Jotenkin alkaa tuntumaan siltä, että jollakin näistä meidän kissoista on jotain minua vastaan. He aloittivat porukalla meikäläisen systemaattisen herättelyn tämä aamuna jo kuuden jälkeen ja sitten kun viimein siinä onnistuivat niin sängyn vierestä löytyi mikäpä muukaan kuin kurapaska. Kaikilla kolmella oli mielestäni ensiksi hieman pettynyt "ei se astunutkaan siihen" ilme ja tämän jälkeen yksi niistä hävisi kuin tuhka tuuleen. Nämä kaksi jäivät kuitenkin paikalle ja ilmeistä voi nähdä sen, että ei me sitä tehty. Tämä oli jo toinen kerta tällä viikkolla kun saa siivota näiden s**tanan karvakasojen jätöksiä lattialta. Meikäläisen musta perjantai muuttui näin ollen mustaksi, tai oikeastaan ruskeaksi lauantaiksi. Täytyy varmaan tilata rekkakuormallinen kissanhiekkaa ja käydä hankkimassa paikallisesta eläintarvikeliikkeestä kasa kissanvessoja lisää. Tämän jälkeen vuoraan niillä koko asunnon niin jospa sen jälkeen nämä vahinkolaukaukset osuisivat oikeaan kohteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti