keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Liikunnan vaikutus yleisvireyteen!


Vanhuus ei tule yksinään, vai miten se meni. Palautuminen tuollaisesta kaveriporukalla tehdystä viikonlopun kosteasta reissusta ei käy enää tällä iällä sormia napsauttamalla. Tänään on jo keskiviikko ja olo oli aamulla edelleenkin kuin Mellunmäessä metron alle jääneellä kulkukoiralla, mutta niin se liikunta vaan sai ihmeitä aikaan. Punttia ja kaupan päälle fillarilenkki niin olo on kuin uudestisyntyneellä seurakoiralla. Virtaa on niin paljon, että tekisi mieli mennä juosten töihin. No joo, ehkä hieman liioittelin, sillä matkaa töihin on 50 kilometriä suuntaansa.


Vireystason ja aineenvaihdunnan normalisoinnin osalta liikunta toimii kuitenkin todella hyvin. Toki tällainen "palautus" liikunta pitää ajoittaa niin, että alla on tarpeeksi monta lepopäivää, koska liian äkkinäinen reippaus ei saa aikaan muuta kuin sydänkohtauksen. Nyt on kuitenkin perheenisä taas iskussa ja vaimon ei tarvitse katsella riutuvaa sohvaperunaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti