torstai 17. maaliskuuta 2016

Vai että huono luisto!

Ajattelin lähteä aamulla hiihtämään ja laittaessani suksia jalkaa hiihtostadionilla viereeni saapui vanhempi mies pipo märkänä valittamaan raskasta hiihtokeliä. Hän piti minulle muutaman minuutin demonstraatio luennon siitä miten hänellä suksi ei luistanut ja reidet olivat siitä syystä aivan hapoilla. Tämän lisäksi hän toivoi voiteluni olevan kunnossa, sillä huonolla voitelulla saattaisi mennä kävely hommiksi. En viitsinyt alkaa kertomaan, että perusvoitelu omissa suksissa oli kolmen vuoden takaa ja tänä talvena olen lisännyt niihin peräti yhden kerran pikaluistoa. Sen kuitenkin hänelle mainitsin, että eikös tuollainen raskas hiihtokeli nosta hiihtotehoa ja näin ollen se toimii normaalia paremmin kunnon kohottajana. Hän katsoi minua hetken, pyöritti päätään ja lähti kävelemään autolleen. Sen verran totesin omalla hiihtolenkillä, että ihan kohtuullinen luisto siellä märkyydestä huolimatta oli. Taisi papalla olla vaan huono kunto ja hän haki myötätuntoa. Jos tuntuu pahalta ja ei sitä kestä niin menisi pelaamaan vaikka bingoa, tai RAY:n peliautomaattia kaupan aulaan niin ei tarviis valittaa. Ei vaines, on se hyvä, että vanhuksetkin liikkuu. Pysyy toimintakyky hyvänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti