keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pesuainejäämät!

Keski-ikäisen miehen elimistön on kuin pesusieni, ainakin joiltain osin. Miehen elimistö nimittäin varastoi kaiken nautitun ravinnon rasvaksi keskivartalon kohdalle ja ei luovu siitä sen jälkeen edes nälkälakolla. Välillä tuntuu, että syötyäsi 1000 kilokalorin pizzan niin elimistö tuplaa sen omatoimisesti 2000 kilokaloriin, kuin raha-automaattiyhdistyksen peliautomaatti lähimarketin aulassa konsanaan. Eikä siinä vielä kaikki, sillä muutaman päivän päästä kuuluu kuin pisteenä iin päälle vaimon kommentti, "pitäisikö sinun käydä useammin lenkillä?". Ei sillä, että en olisi kova liikkumaan vaan tällä kommentilla hän huomauttaa meikäläiselle t-paitojen käyneen pieneksi, ainakin navan kohdalta. Minä uskottelen ainakin itselleni, että syyllinen on meidän pesukone, sillä mielestäni se kutistaa kaiken mitä sinne laittaa. Vaimo on tietenkin asiasta erimieltä, sillä kenenkään muun vaatteet eivät pesukoneessa kuulema kutistu. Nämä ovat tietenkin taas näitä naisten mielipiteitä ja harhaluuloja.








Nykymaailmassa lähes kaikilla on nämä älykännykät ja niihin saa valtavasti kaikenlaisia sovelluksia. Yksi sellainen sovellus on liikkumaan kannustava sports tracker sovellus. Itsekin latasin sellaisen omaan luuriini ja olenkin käyttänyt sitä aktiivisesti, ainakin aluksi. Sports tracker kertoo liikutun matkan, nopeudet ja suuntaa antavasti suorituksessa poltetut kilokalorit. Tämän lisäksi se laskee yhteen nämä em. arvot halutulta ajalta. Tosiaan, sen pitäisi kannustaa, mutta keski-ikäistä miestä se masentaa. Yllä olevassa kuvassa näkee meikäläisen viiden kuukauden liikkumiset. Lukemat pitää sisällään polkupyöräilyä perse krampissa, hiihtoa verenmaku suussa ja lenkkeilyä, joista puolet olen kävellyt kivi kengässä. Siitä tuli mieleen, että en ymmärrä miten ne kivet joutuu aina sinne kenkään. Niiden on pakko olla varastoitunut jonnekin lenkkarin pohjallisen alle ja sieltä ne sitten putkahtelee epämääräisin väliajoin häiritsemään asfaltilla tehtyä kävelyä. Yhden ravistele pois niin ei aikaakaan kun kengässä on jo seuraava kivi pyörimässä. Outoa! Joka tapauksessa, olen omasta mielestäni ollut koko talven vastuullinen itseäni kohtaan ja liikkunut enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Vastineena tälle kaikelle kärsimykselle olen lihonut viisi kiloa ja polvi on siinä kunnossa, ettei sillä pysty irvistelemättä portaita kävelemään. Oikeasti tämä alkaa masentamaan. Hikoilet ja rääkkäät itseäsi kuin Mika Myllylä vainaa aikanaan ja tässä on lopputulos. Kaikki aivan turhaan, paino nousee ja polvet kipeytyy, p*rkele! Toki, voihan tästä painon noususta syyttää aina pesukonettakin. Jospa sen huuhteluohjelma ei toimi kunnolla ja siitä syystä pesuaineet kertyy vaatteiden kankaisiin. Tästähän seuraa se, että esimerkiksi "pieneksi" käynyt t-paita päällä suoritettu puntarointi näyttää liian suurta tulosta johtuen siitä, että kankaaseen on kertynyt 5-7 kiloa pesuainetta huonon huuhtelun vuoksi. En tiedä, mutta ihan hyvin voi olla mahdollista. Huomenaamuna käyn kyllä alasti puntarissa niin selviää totuus tästäkin väärin ymmärretystä painonnoususta. Täytyy vaan muistaa pyytää lapsilta varmuuden vuoksi anteeksi jo etukäteen, sillä jos he sattuvat vahingossa paikalle puntaroidessani itseäni. Keski-ikäisen isän alaston vartalo ei ole välttämättä se kaunein näky heti aamusta.

1 kommentti:

  1. Tuo liikuntaohjelma kuulostaa ihan pätevältä. Nyt ei kun lopetat syömisen, niin saatat laihtua, tai ehkä lihominen ainakin hidastuu.

    Teillä saattaa tosin olla sama ongelma kuin meillä, eli vaatekaapin pintamateriaaleista erittyy jotain kaasua, joka kutistaa vaatteita. Pesukone ei välttämättä ole ainoa syyllinen.

    VastaaPoista