lauantai 6. elokuuta 2016

Kissat!




Kissa on eläin, joka ei mielestäni ymmärrä sääntöjen ja siisteyden päälle yhtään mitään, tai ei ole ainakaan ymmärtävinään. Meillä on kaksi tällaista ymmärtämätöntä tapausta ja välillä tuntuu, että ne tekee juuri niin kuin ei pitäisi. Jos sanot kissalle, siis ihan ystävällisessä hengessä, että älä raavi sohvaa, niin ei tarvitse kuin selän kääntää ja se raatelee taas sinun lempi paikkaasi, että säleet vaan lentelee.

Sitten toinen asia, olen sanonut näille meidän "ötököille" varmasti satoja kertoja, kun käytte tarpeillanne siellä hiekkalaatikolla niin voisitteko millään olla levittelemättä sitä kissanhiekkaa ympäri vessan lattiaa. Noh, seuraavan kerran, kun menet itse sinne vessaan niin kävelet kuin Saharan autiomaahan, toki sillä erotuksella, että jalkojesi alla oleva hiekka ei polta varpaita. Hiekkaa on nimittäin lattialla aika usein kuin lapiolla viskottu. En vaan tajua mitä hienoa siinä on levitellä sitä hiekka ympäriinsä. En ole saanut näiltä levittäjiltäkään siihen vieläkään yhtään järkevää vastausta.


Sitten lisää näitä "näkemyseroja", siis tässä siisteys asiassa on mattojen asento lattialla. Minun mielestä mattojen pitäisi olla lattialla suorassa, mutta kissat on sitä mieltä, että joka maton pitää olla mytyssä. Olen käynyt keskusteluja heidän kanssaan tästä matto asiasta useita kertoja ja yrittänyt kertoa heille miten vaarallisia nämä mytyssä olevat matot ovat ihmisille, varsinkin yöllä pimeässä. Olen yrittänyt vedota heidän tunteisiin kertomalla, että ihminen ei näe yhtä hyvin pimeässä kuin kissa ja hän voi kompastua siihen mytyssä olevaan mattoon, lyödä päänsä ja pahimmassa tapauksessa menehtyä. Tämän jälkeen olen kysynyt, että kuka heidät tämän pahimman mahdollisen skenaarion jälkeen ruokkii? Viimeisimmässä keskustelussa he katsoivat ensiksi minua ja sen jälkeen vaimoani, vähän niin kuin siihen malliin, että ette te voi yhtäaikaa siihen kompastua. Niinpä niin!


Sitten olisi vielä yksi asia, nimittäin valojen sammuttaminen. Ihmisille se tarkoittaa nukkumaan menoa. Kissan mielestä se on vastaavasti parasta koko elämässä, sillä kissahan on yöeläin. Sillon voi riehua, pudotella tavaroita, kurnuttaa ja naukua kovaan ääneen ja kävellä vaikka nukkumassa olevan omistajan kasvojen yli, tai mikä parasta, juosta hänen yli täysiä kynnet esillä. Kissan mielestä omistajan voi myös herättää keskellä yötä, jos on esimerkiksi nälkä tai muuten vaan tylsää.


On kissoissa toki hyviäkin puolia. Esimerkiksi...hmmm...noh, kylminä talvi iltoina ne lämmittää sylissä ollessaan mukavasti, siis jos ne suostuvat syliin tulemaan ja jos lattialle tippuu ruoantähteitä niin ei tarvitse itse vaivautua siivoamaan sitä. On kissoissa varmasti muitakin hyviä puolia, mutta ei nyt äkkiseltään tule mitään muuta mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti