maanantai 3. lokakuuta 2016

Ei ikinä enää!

Miten Suomalainen mies rentoutuu?!? Noh, juomalla kaveriporukalla viinaa tietenkin. Koko viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja mikä parasta, vuokramökillä. Ei ole vaimo tai tyttöystävä vieressä ohjeistamassa ja rajoittamassa alkoholin käyttöä. Vaikkakin jokainen viikonloppuun osallistuja on joutunut nöyränä ilmoittamaan vaimoilleen tai tyttöystävälleen tästä kavereiden kanssa sovitusta viikonlopusta ja pyytämään häneltä lupaa hattu kourassa. No tästä koetinkivestä on selvitty ja nyt nämä kauniimmat osapuolet ovat kaukana ja näin ollen ei tarvitse pelätä, että he sattuisivat näkemään tätä kohellusta edes vahingossa.
Se mikä tällaisessa kaveri porukassa on parasta, ei tarvitse nöyristellä vaan saa olla ihan oma itsensä. Hiljainenkin mies saa puhua niin paljon kuin haluaa, tai olla sitten puhumatta, mutta kaverit pitää siitä huolen, että ei voi olla ainakaan juomatta. Voi saunoa vaikka neljä tuntia putkeen, sillä tällä reissulla naiset ei huutele pukuhuoneen puolelta, että meidän vuoro välillä. Puhutaan miesten juttuja ja nauretaan mahat kippurassa. Jossain vaiheessa humalatilaa sitten puhutaan henkeviä. Halaillaan, taputetaan selkään ja kehutaan miten hyvä jätkä sä oot ja sitten toisinpäin. Se on liikuttava hetki kun pääsee herkistymään, jopa niin liikuttava, että välillä joutuu pyyhkimään kyyneliä poskilta. Noh, heti perään kyllä todetaan, että nyt loppuu tämä neiteily ja sitten taas juodaan, niin ja saunotaan. Loppupelissä osa sammuu ja osa ei enää muuten vaan jaksa valvoa ja menee nukkumaan. Lauantai aamusta sama ralli taas jatkuu, vaikka hieman väsyneemmällä jutulla, kunnes on taas saatu tarpeeksi viinaa. Sen jälkeen meteli on taas korvia huumaavaa. Miehet huutaa ja musiikki pauhaa. Edellisen päivän ja illan kaava toistuu lähes pilkulleen. Kerrataan edellisen päivän tapahtumia ja muistellaan samoja asioita mitä edellisenäkin päivänä. En tiedä mistä se johtuu, mutta näin se vaan menee.
Sitten koettaa se karmiva sunnuntai. Heräät kahdeksan aikaan aamulla ja tajuat, että mökki pitää olla luovutuskunnossa kahdeltatoista, siis neljä tuntia aikaa kun arki iskee päälle niin kuin salama. Kukaan ei enää huuda tai muistele edellistä iltaa. Musiikkia ei soi ja meno on kuin hautajaisissa, koska kaikki tajuaa mitä on edessä, monta kaameaa kankkuspäivää. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kotiin palatessasi vaimo kysyy, että oliko mukavaa. Vastaat, että oli ihan jees, vaikka fiilis on että ei ikinä enää. Vaimo tietää sen ja nauttii sekä piikittelee, ihan vain piruillessaan, sillä hän tietää ettei tällaista viikonloppua ole hetkeen edessä. Itse hoet samalla mielessäsi, että ei ikinä enää ja painut sohvalle, kun muutakaan ei pysty.


Että sellainen viikonloppu takana ja olo on edelleen sen mukainen. Jos joku miettii, että onko tällaisessa mitään järkeä niin voin sanoa, EI OLE. Silti Suomalaiset miehet harrastavat sitä. Mielestäni se on ainut tapa, kun keski-ikäinen mieskin saa olla oma itsensä. Ryyppääminen on pahasta, mutta silloin tällöin kaveri porukalla otettuna se on oikein vapauttavaa. Asia minkä vain miehet tajuavat, tai ainakin uskoisin niin. Se ei kerro parisuhteen ongelmista vaan siitä, että mies haluaa tehdä kaikkensa sen eteen kavereita unohtamatta.

1 kommentti: