tiistai 13. kesäkuuta 2017

Jokainen meistä on yksilö!



Kissa otti sillä aikaa sohvalla päikkärit, kun minä kävin jumpalla. Silti se on ihan älyttömässä kunnossa ja raatelee meikäläisen mennen tullen, jos vaan tarve vaatii. Jumpasta tuli mieleen, että mennessäni tuossa aamutuimaan salille siellä oli minun lisäkseni vain yksi henkilö. Sellainen keski-iän ylittänyt naishenkilö, joka oli jotenkin hätääntyneen näköinen. Ehdin jo hetken ajattelemaan, että hänellä oli oikeasti joku hätä kunnes hän kertoi ettei saanut salin blutoothsoitinta toimimaan älypuhelimellaan ja pyysi minua auttamaan. Kerroin hänelle, että tiesin kyseisestä soittimesta yhtä paljon kuin hän, eli en yhtään mitään ja menin pukuhuoneeseen. Tullessani pukuhuoneesta takaisin salin puolelle niin siellä raikasikin jo Jesse Kaikuranta täysillä ja samainen nainen kertoi minulle saaneensa laitteen toimimaan niin kuin en olisi kuullut. Tämän jälkeen hän pyyteli anteeksi musiikkivalintaansa ja kertoi, että sen voi vaihtaa mieleisekseen jos haluaa. Tässä vaiheessa meikäläisen ärsytyskynnys ylittyi ja kerroin hänelle Kaikurannan olevan yksi suosikeistani. Hän katsoi hetken minua hieman epäillen, mutta meikäläisen vitutuskäyrä alkoi olemaan sillä tasolla, että sen aisti varmasti. Hetken aikaa oli ihan rauhallista kunnes samainen nainen tuli taas pyytelemään anteeksi Juha Tapion soidessa taustalla. Tämä kesken meikäläisen tekemän sarjan esitetty anteeksipyyntö liittyi tällä kertaa siihen, että hän joutui kuulema poistumaan ja samalla musiikki lakkaisi kuulumasta, kun se tuli hänen spotify soittolistastaan. Otin toisen kuulokenapin pois korvalta, sanoin hänelle ettei haittaa, toivotin hyvää päivänjatkoa ja jatkoin rammsteinin kuuntelua. Näin jälkikäteen mietittynä hieman jo naurattaa tämä nainen, mutta täytyy vain todeta, että jokainen meistä on yksilö. Yleensä minulla on melkoisen pitkä pinna, mutta tänään oli vaan hieman huono aamu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti