keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kotitalouskone!

Sain eilen ajatuksen katsellessani ulos ikkunasta. Maisema oli jotenkin sumuinen ja sitä ihmetellessäni tajusin kolminkertaisten ikkunoiden olevan pesun tarpeessa. Katsellessani ikkunaruutuja ja tehdessäni pesusuunnitelmaa, eli miettiessäni miten ihmeessä saisin ne puhdistettua niin katseeni osui ikkunan alaosaan, siis sinne ikkunakarmin alatasalle. Siellä makaili muutama kärpänen koivet sojossa menehtyneenä ja ihmettelin miten ihmeessä kyseiset ötökät oikein ovat päässeet sinne? Ikkuna oli kuitenkin tiivistenauhoilla tiivistetty, ruuduista ei puuttunut ainakaan suurempia palasia ja ikkunarungotkin näyttivät ehjiltä ilman ylimääräisiä reikiä. Tässä vaiheessa ajatuksenkulkuni katkaisi puhelimen soittiääni. Vaimo sieltä soitteli kuin tilauksesta ja sain häneltä suulliset ohjeet ikkunanpesusta ja hän kertoi, että meillä on myös sellainen ikkunanpesulaite. Sellainen akkukäyttöinen imevä ikkunalasta.



Ei muuta kuin hihat ylös ja tuumasta toimeen. Nuorempi poika tuli siinä samalla ihmettelemään puuhiani ja sain ylipuhuttua hänetkin mukaan projektiin. Siinä me sitten kaksista miehin pestiin ikkunoita. Minä olin koneenkäyttäjä ja poika pyyhki ikkunakarmit kuolleista kärpäsistä ja muusta liasta. Muuten kaikki meni niin kuun pitikin, mutta tämä "imevälasta" mehtyi keittiön ikkunoita pestessä. Laite sammui kuin seinään ja meillä oli homma pahasti kesken. Epäilin vahvasti, että siitä oli loppunut akku ja niinpä laitoin laitteen lataukseen. Odoteltiin puolituntia ja edelleenkään laite ei suostunut käynnistymään, joten sanoin pojalle, että eiköhän tämä ollut tässä ja jatketaan toinen kerta. Vaimon tullessa kotiin hän katsoi keittiön ikkunoita ja huokasi syvään. Yhteen ikkunaan oli tosiaan unohtunut pesuainevedet ja se näytti ihan joltain muilta kuin puhtaalta. Siinä minä sitten yritin selittää ja sysätä syytä laitteen niskaan. Laite oli todennäköisesti hajonnut ja me ei pojan kanssa löydetty mistään sellaista manuaalikäyttöistä ikkunalastaa. Vaimo otti laitteen käteen ja käynnisti sen. IMEVÄLASTA hyrähti käyntiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Totesin no voi p**kele, laitteella on jotain mua vastaan!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti