tiistai 31. maaliskuuta 2015

Mikä ihmisiä oikein vaivaa!

Näytänkö minä jonkun muunkin mielestä ostoskärryiltä?


Tänään on ollut hyvä päivä. Töistä tullessani ajattelin kurvata paikallisen citymarketin kautta, jotta saa ruokittua lapset, vaimon ja jos ruokaa jää niin jopa itsenikin. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes pääsi pitkähköön kassajonoon. Taas kuului edestä perinteisiä kommentteja, mm. "ohhoh, unohdin ilmeisesti punnita sen". En tiedä miten osaan valita aina sellaiset kassajonot joissa jonottaa hieman "hajamielisiä" ihmisiä. Kaikesta huolimatta verenpaineet eivät nousseet, olihan takana ihan kiva päivä.


Noh, hauskuus loppuu aikanaan. Olin asettanut ostokseni kassahihnalle ja olin ottamassa asiakkaiden ostoksia erottavaa kapulaa käteeni, samalla takana ollut naisihminen yritti tunkea ostoskärryään minun "anneliin". Ensimmäinen kerta oli sellainen pukkaus ja heti perään hän yritti tunkea niitä aavistuksen voimakkaammin sinne minne ei aurinko paista, eikä kuu mollota. Siinä vaiheessa jouduin kääntymään häntä kohti ja ottamaan sellaisen tiukan tuijotuksen kapula kädessä. Rouvalla oli aavistuksen hämmentynyt ilme ja hän pyyteli anteeksi, siis toisin sanoen tiesi mitä oli tekemässä. Ajattelin ensiksi kysyä, että näytänkö minä hänen mielestään ostoskärryltä, sellaiselta jonka sisään voi työntää toiset ostoskärryt kun niitä ei enää tarvitse? Päätin kuitenkin olla sanomatta mitään, ei olisi enää pokka pitänyt. Tästäkin huolimatta hieno päivä. Toivottavasti huomisesta tulee yhtä hieno :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti