Maanantaisin rauta on kevyttä!
Yleensä sitä toivoo, että peilisalilla ei olisi ketään muuta "reenaamassa". Saisi olla ihan rauhassa ja tehdä juuri niitä liikkeitä mitä haluaa vaikka alasti. Ennen kaikkea jonottaminen laitteille ärsyttää nykypäivän saleilla. Tänä aamuna oli harvinainen tilanne, peilisali oli nimittäin ihan tyhjä. Sain heti kuningasidean, nyt kehtaa kokeilla ennätys rautoja penkistä. Olin niin innoissani, että unohdin riisua itseni alasti, mutta mikä pahinta, unohdin säätää penkkipunnerruspenkin varmistusraudat oikealle korkeudelle.
Siellä sitä sitten oltiin, penkin ja tangon välissä, samalla peilistä peilaten omien kasvojen värimuutoksia. Vartin verran siinä välissä ähkin ja puhuin, kunnes olin kuulevinani ääniä, joku muukin oli tullut salille. Lauma "amis-jannuja" tuli paikalle ja nöyränä pyysin heiltä apua. Vartin verran siinä vielä meni, että he saivat raudat pois rintani päältä. Ei sillä, että tangossa olisi ollut niin paljon rautaa. Vaan siksi, koska heillä meni oma aikansa selvitä siitä naurunpuuskasta ja sen jälkeen kaikkien piti vielä ottaa selfiet minun kanssa. Onneksi en ollut alasti!
Noh, mitäpä tästä opin?!? Seuraavan kerran se tanko pitää työntää suorille käsille, eikä jäädä sinne väliin makaamaan. Toisekseen "amis-jannut" on ihan hyödyllisiä veikkoja, varsinkin silloin kun heistä on apua, eli tosi harvoin.
Noh, anyway. Tämä minun kesäkuntoon 2015 etenee hienosti. Joulun lukemista on tultu alaspäin. Paino on laskenut 6kg, mutta tärkein strateginen mittamuutos on kuitenkin vyötärön ympärysmitta, 101cm ->93cm! Rahalla hankittu pallomaha alkaa olemaan tipotiessään ja jos oikein kuvittelee niin vatsalihasten ääriviivat alkavat hahmottumaan. Jotain on siis tehty oikein, tästä on hyvä jatkaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti