Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Elävä herätyskello!
Kuinka paljon mahtuu soraa kuorma-auton nupin lavalle? Anteeksi kuorma-autoilijat, jos termit eivät olleet oikein, mutta se ei ole tässä olennaista. Olisiko noin 10-12 kuutiota? Sen verran arvioisin nukku-matin kärränneen unihiekkaa eilen illalla meikäläisen silmäkulmaan. Herätyskellon soidessa aamulla ei ollut nimittäin puhettakaan, että olisin jaksanut reagoida siihen oikeasti heräämällä. Noin viidennenkymmennen torkkuherätyksen kohdalla se torkkunapin painallus sitten loppui. Kissa oli vetänyt ilmeisesti herätyskellon kokoisen herneen siitä älämölöstä sieraimeensa ja päätti tehdä siitä lopun. Se hyppäsi tiikeriloikalla sänkyyn ja puri varpaasta niin että unihiekat vaan ropisi lattialla. Voi s**tana mikä ötökkä. Olisi voinut käyttää senkin energian valmistaakseen minulle aamupalan vaikka ei osaakaan, mutta eih! Täytyy myöntää, että sekunnin murto-osan ajan mielessäni vilahti mielikuva uusista karvarukkasista, oli sen verran kipeä herätys. Joku päivä se karvapallo tekee vielä viimeisen virheen!!! Kaikesta huolimatta tästä tulee vielä hyvä päivä, uskokoon ken tahtoo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti