Niinhän se iski taas, NUHAKUUME! Edellisestä kerrasta on vasta kolme vuotta aikaa ja nyt taas, eilen iski. Mitään ei pysty tekemään, kun särkee ja kolottaa, niin ja nenä vuotaa. Edes televisiota ei pysty katsomaan, kun kukaan ei ole antamassa kaukosäädintä tai vaihtamassa kanavaa tarvittaessa, onneksi joku oli sentään unohtanut talouspaperirullan sohvan viereen, siis niistämistä varten. Ruoka ei maistu, nestettä ei saa alas ja särkylääkkeet ovat liian kaukana. Tuntuu kuin kuolema kolkuttelisi oven takana, vähän pelottaa. Kaiken lisäksi vaimo ei näköjään omaa minkäänlaista hoivaviettiä. Ei tuonut kaupasta illalla edes pyytämääni tuoremehua, kuulema unohtui. Tässä tämä arvostus huomataan, kissa saa kyllä ruokansa ajallaan, mutta tuoremehut unohdetaan, s**tana sentään!
Ja pahemmaksi vaan muuttuu, tänä aamuna jouduin tekemään itse itselleni aamupalan, kun kaikki muut olivat lähteneet kouluun ja töihin herätessäni, petturit. Päivällä sama toistui raejuustosalaatin muodossa. Voi p*rkele sanon minä, väkisin söin, koska oli jo pakko. Ilman omatoimisuuttani olisin jo varmasti vähintään ambulanssissa matkalla sairaalaan, josta tuli mieleen etten jaksa ihan pikkuvaivojen takia sinne lääkäriin mennä, mutta tässä ei olisi ollut enää vaihtoehtoja. Onneksi on niin korkea kivunsietokynnys, että pystyy tarvittaessa hoitamaan itseään, sekin meni sellaisessa sumussa, tahdonvoimalla. Se mikä tässä on peloista pahin, joudun pian nukkumaan sohvalla. Kuulostan kuulema nukkuessani suihkukoneen ja äkäisen karhun risteytykselle. Minkä minä sille voin kun nenä on tukossa! Itsekin kuorsaisi samassa tilassa ja minä kyllä ymmärtäisin.
Älyttömän yksinäinen olo....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti