Tipaton tammikuu!

Tänään säikähdin, kun tajusin tammikuun vetelevän viimeisiään ja helmikuu painavan päälle. Mihin h**vettiin tämä aika oikein häviää? Tuntuu siltä, että ihan viikko pari sitten annoin uuden vuoden lupauksia, vaikka siitähän on jo kuukausi aikaa. Tipaton tammikuu alkaa siis olemaan loppusuoralla ja laihdutuskuurin pitäisi näkyä jo peilikuvassa. Jos totta puhutaan niin paino ei ole kyllä muuttunut yhtään mihinkään vaikka olen syönyt rehuja niin paljon, että s-ryhmän kaupoista loppui kurkut kesken. Sillä tietenkin saattaa olla pienoinen vaikutus asiaan, että lipsuin muutaman otteeseen tästä tipattomasta. Niillä kerroilla ei ollut kylläkään mistään tipottelusta kysymys vaan ihan rehellisestä ryyppäämisestä kavereiden kanssa. Noh, yritin kyllä, mutta aina ei voi onnistua. Tämän lisäksi suklaarasia sai ylipuhuttua minut muutaman kerran pyörryksiin ja kävin vanhempien luona normaalia useammin, eli pullaa ja keksiä kului kahvin kanssa ihan riittävästi. En minä muuten olisi syönyt sitä pullaa niin paljon, mutta äiti on sellainen tuputtaja ja minulla on niin höveli luonne etten kehtaa kieltäytyä. Voi p**kele että harmittaa. Miksi ihminen on näin heikko?!? Luonne on kuin ison pentueen kultaisella noutajalla. Pakko syödä kaikki ja äkkiä ettei jää ilman ja kuole nälkään, niin ja juoda kans. Helmikuussa kyllä lupaan skarpata. Liikun enemmän ja syön vähemmän, vaikka pari reissua onkin kavereiden kanssa sovittu. Täytyy yrittää keksiä jotain hätävaleita ja jäädä niistä pois. Muuten huomaa kesäkuun painavan päälle ja edellisvuoden uikkarit ahdistaa muualtakin kuin mahan kohdalta. Sen verran ajattelin itseäni tästä lipsumisesta rankaista, että tilasin ajan terveystarkastukseen. Jos siellä löytyy sanomista niin ei tarvitse itselleen enää valehdella, että elän ikuisesti ja elämäntavat eivät vaikuta mihinkään. Keski-ikä ja huonot elämäntavat ovat yleensä yhdistelmänä hieman "haastavat".


Se mikä tässä päivässä oli positiivista näitä tavoitteitani silmällä pitäen niin nuorempi poika innostui tuosta salitreenistä vuoden vaihteessa ja hän raahasi minutkin tänään väkisin salille. Hetken sitä harkitsin, sillä meikäläisen viime viikon kuume-flunssa sairastelut hieman mietityttivät, mutta kyllä hän oli oikeassa. Ihmiselle tulee hyvä olo, kun hän rasittaa itseään. Tukkoinen olo oli tipotiessään ja vetämättömyys muuttui energisyydeksi. Sovittiin siinä samalla, että keskiviikkona uudestaan. Liikkuminen ja elämäntaparemontti vaatii hieman ponnistelua, mutta kyllä tämä tästä starttaa vaikka hieman yskiikin.