Näin keväisin minulla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kaikki liikenevä aika menee nimittäin kirveen kanssa heiluessa. Tässä ei ole kuitenkaan kyse kevätpurojen liplatuksen aiheuttamasta hulluudesta vaan ensi talven polttopuut odottavat tekijäänsä ja eivät ikävä kyllä muutu itsestään klapeiksi, tai muuttuvat, mutta sillä on sitten oma hintansa. Nyt on viides päivä menossa tätä puusirkusta kaiken muun lomassa ja puolet hommasta on valiina. Noin 15 mottia on muuttanut muotoaan uuniin sopivaksi ja loput odottaa vielä kirveen kosketusta. Joku viisas saattaisi tässä vaiheessa ehdottaa klapikoneen, tai halkaisukoneen hankkimista helpottamaan hommaa, mutta joskus aikoinaa päätin, että kirveellä mennään niin kauan kun kädet liikkuu ja pää toimii. Puut toki kaadetaan moottorisahalla ja kärrätään paikalle traktorilla, mutta siitä eteenpäin kaikki tapahtuu lihasvoiman avustuksella.
Tämä kirvesjumppa on todella tehokas kuntoilumuoto. Ottaa nilkoista niskaan asti ja poistaa jumit niska-hartia seudulta. Saa raitista ilmaa ja olla lähellä alkukantaista meininkiä. Oikein naurattaa kun on niin mukavaa. Jos totta puhutaan niin tällä yltiöpositiivisuudella en enää tässä vaiheessa yritä huijata muuta kuin itseäni. Halonhakkuu alkaa nimittäin maistumaan niin puulta ettei mitään rajaa. Tänään katselin netistä jo halkomakoneiden hintoja, mutta päätin mennä ainakin tänä keväänä vielä loppuun asti tällä valitemallani tiellä. Ensi keväänä ei enää kirves heilu, ainakaan itselläni.
Tämä meikäläisen, eli puulla lämmittäjän arki on aina vähän tälläistä. Keväällä kiroillaan ja talvella kiitellään omaa ahketuutta takkatulen lämmössä. Sama tunteiden vuoristorata toistuu joka vuosi ja ainoa asia mikä tässä oikeasti naurattaa on sähkölasku. Parin viikon irtosuhde kirveeseen saa sähkölaskun tippumaan siedettävälle tasolle talvisaikaan. Se on ainut syy tähän meikäläisen joka keväiseen kirvesjumppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti