Se on jotenkin uskomattoman hieno fiilis, kun palaat kahden viikon lomalta töihin ja nähdessäsi pomon hän kysyy ensimmäisenä, että mitäs h*lvettiä sinä täällä teet. Sillä samalla sekunnilla tajuat, että sinulla olisi ollut vielä tämä päivä lomaa. Niinpä, minulla kävi tänään juuri näin. Miten näin voi käydä, sitä samaa ihmettelen itsekin. Ei johdu ainakaan siitä, että olisi ollut niin ikävä työmaata ettei pystynyt pitämään lomaa loppuun asti. Pitäisi varmaan alkaa käyttämään kalenteria tai jotain muuta muistin apuvälinettä jatkossa mihin merkkaisi itselle tärkeitä päivämääriä. Niinpä, tervetuloa alzheimer, jälleen kerran!!!
Jos jotain positiivista tästä päivästä hakee niin työkaverit saivat ainakin kunnon syyn nauraa mahat kippurassa, sillä vahingon ilo on se paras ilo. Tämän lisäksi tietää mistä jatkossa minulle v*ttuillaan. En sitten muuta keksinyt siinä "shokkitilassa" vaan soitin myös vaimolle ja ilmoitin olevani väärässä paikassa väärään aikaan. Hetken aikaa luurin toisessa päässä oli hiljaista, mutta kuulin miten hän puri huulta kunnes repesi kunnon nauruun. Sitä tässä vaan mietin, että onneksi en vastaa töissä mistään tärkeitten uusien projektien läpiviennistä, sillä meikäläisen aikatauluilla ei tietäisi koskaan milloin ne olisivat valmiita. Joskus liian aikaisin ja joskus liian myöhään, tai sitten ei ollenkaan. Tässä nyt ei auta muu kuin nostaa katse ylöspäin ja kysyä miksi aina minä?!?
Eikös tuollainen pehmeä laskeutuminen töihin ole erittäin suositeltavaa? Ensimmäisenä päivänä vain piipahdetaan kevyesti haistelemassa ilmapiiriä. Ei pidä heti alkaa täysillä rehkiä, siitä saa tyrän tai jotain.
VastaaPoistaJuuri noin :D Loman jälkeinen aika on ihmisen terveyden kannalta herkkää aikaa ;) Onneksi pomo ymmärsi ja myönsi minulle huomisen, eli perjentain korvaavaksi lomapäiväksi. Ei nimittäin viitsinyt lähteä silloin eilen enää kotiin takaisin vaikka vääränä päivänä lomalta töihin palasinkin. Se olisi ollut jo kurjuuden maksimointia.
VastaaPoista