keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Miksi aina minä?

Välillä tuntuu siltä, että miksi aina minä. Ymmärrän kyllä, kun paljon tekee niin paljon sattuu, mutta joskus voisi olla sattumatta. Se ei olisi paljoa pyydetty, mutta kun vaan tietäisi keneltä pyytää.


Noh, kaikkihan alkoi tällä kertaa siitä, kun viikonloppuna ajelin ihan rauhassa päästöskandaalin ryvettämällä peltilehmällä kohti työmaata. Räntää oli satanut koko yön ja sitä oli aamuyöstä tien pinnassa niin paljon, että vähempikin olisi riittänyt. Suomen yksi pääväylistä, eli nelostie oli kunnoltaan myös sen mukainen. Sohjo liukkautta riitti niin, että niska oli aivan jumissa ja kieli kramppasi keskelle suuta jo muutaman kilometrin ajon jälkeen. Aura-autokuski nukkui ilmeisesti ruususenunta vielä siinä vaiheessa vaikka turvallisuus syistä auran olisi pitänyt liikkua jo. Noin puolessa matkassa se sitten tapahtui. Yksi auramies, tai miksei nainenkin oli kuitenkin herännyt ajoissa auraamaan erästä sivutietä ja oli ilmeisesti epähuomiossa työntänyt sellaisen sohjomuurin käyttämäni tien ajokaistalle. Tottakai se oli juuri sillä puolella tietä millä ajon. Huomioin kyllä kyseisen sohjokasan kaistalla, mutta uskoin kulkuneuvon ylittävän sen vaivatta, mutta eipä ylittänytkään. Ääni oli sellainen kohaus ja pieni nykäisy. Toisin sanoen tiesin sohjokasan ottaneen auton pohjaan. Nykyautojen pohjat ovat suojattu erinäköisillä muovilevypaloilla. Pöydällä kyseinen ratkaisu on varmasti tuntunut hyvältä, mutta todennäköisesti suunnittelija ei osannut ottaa huomioon sitä, että jos joku "aurahenkilö" auraisi valtatielle sohjomuurin johon joku valopää sitten ajaisi tällä hänen suunnittelemallaan kulkuneuvolla sata kilometriä tunnissa, niin mitä sitten tapahtuisi. Raskas lumi-räntä-sohjo teki tehtävänsä, muovinpalat vaan lentelivät ja puolen pohjan kokoinen pala repsahti irti kiinnikkeistään osittain. Siellä se alla sitten raahautui mukana työmaan pihaan asti. Kurkkasin vasta siinä vaiheessa auton alle ja muutaman sivistyssanakirjaan sopimattoman voimasanan saattelemana totesin tilanteen.


Työpäivän jälkeen tuumailin, että millä h*lvetillä minä kiinnittäisin sen niin, ettei se irtoaisi kotimatkalla kokonaan. Jouduin toteamaan, ettei se onnistuisi millään. Siinä vaiheessa v-käyrä alkoi olemaan niin korkealla, että ihan sama, irtoaa jos irtoaa. Kotiin päästyäni muovilevy repsotti edelleen samoilla sijoillaan, joten ratkaisu oli ollut oikea. Pihinä miehenä ajattelin asentaa itse suojan takaisin paikalleen ja siinä köntätessä perse pitkällään auton vierellä naapuri saapui paikalle. Hän ohjeisti minua välittömästi tekemään valituksen tien huollosta vastaavalle ja vaatimaan korvauksia. Ajattelin mielessäni hetken, että tule itse könttäämään tänne auton alle ja mieti sitten riittääkö sinulla vielä energiat tekemään valitusta asiasta, josta sinulla ei ole minkäännäköisiä todisteita. Ainoa todiste on kiinnikkeistä irti oleva pohjalevy.


Nyt on pohjalevyt paikallaan, vaikka se olikin revennyt vähän sieltä sun täältä, mutta valitusta en tehnyt naapurin ohjeistuksesta huolimatta. Sitä vaan, että vaikka kuinka yrittää olla koheltamatta niin aina sitä vaan sattuu ja tapahtuu. Ihme juttu?!?

1 kommentti:

  1. Onneksi muovilevy pohjassa kuitenkin pysyi pohjassa ja sait itse sen korjattua. Miehenikin laittalee aina tuollaiset itse ja välillä hänen virityksensä vähän huolettaa. Harmi kyllä, että mitään todisteita tien huollosta vastaavalle tehtävään valitukseen ei jäänyt.

    VastaaPoista