ATK!

Etsivä ei tieltä eksy, vai miten se meni. Meikäläisen tapaukssa eksyy varmasti ja kauaksi metsään. Kaikki alkoi siitä, kun erään piuhan etsintä kotinurkista tuotti tuloksekseksi ainoastaan sen, että löysin paljon sellaisia tavaroita mitä tässä aikaisemmin olin etsinyt löytämättä niitä, mutta se s**tanan piuha oli edelleen teillä tietämättömillä. Hallittu kaaos, tai tässä tapauksessa hallitsematon kaaos. Se on jotenkin turhauttavaa puhaa pyöriä ympyäri asuntoa ja varastoja. Koluta samoja paikkoja läpi yhä uudelleen ja uudelleen löytämällä kaikkea muuta paitsi sitä mitä etsii. Jossain vaiheessa meni hermot ja laitoin viestin someen, tarkemmin ottaen feispuukkiin tekstillä, jos jollakin sattuisi olemaan ylimääräistä piuhaa tietokoneen ja tulostimen välille, vaikka ihan vaan lainaksi niin olisin ikionnellinen. Kyseisellä piuhalla olisi kaksivaiheinen vaikutus. Ensinnäkin ongelma ratkeaisi ja toisekseen verenpaineet palautuisivat normaalille tasolle, eli aivoinfraktin riski ei olisi ihan niin ilmeinen. Kiitos!

Ei aikaakaan kun ihmiset alkoivat kyselemään, että minkäköhänlainen piuha mahtoi olla kysymyksessä. No sellainen kaksipäinen jonka molemmissa päissä on erilaiset liittimet. Mistä minä tiedän miksi sellaista piuhaa nörttikielellä kutsutaan. Meikäläinen nimittäin tietää noista atk-laitteista yhtä paljon kuin sika sateliiteista. Saan kyllä koneen päälle ja netissä surfailu onnistuu, mutta ongelmien ilmaantuessa nostan kädet pystyyn melkoisen nopeasti. Tietokoneet ovat kiinnostaneet minua aina yhtä paljon kuin pitsinnypläys, eli ei sitten yhtään. Lapsena kaverit pelailivat ahkerasti commandore kuusnelosella niin minä kiipeilin silloin puissa. Nuorena miehenä tuli järisyttävä amica viissatanen ja kaverit hullaantuivat sen tuomista mahdollisuuksita. Meikäläinen jahtasi siihen aikaan mielummin tyttöjä, siis ei ahdistelu vaan seurustelu mielessä ja pelasi jalkapalloa. Näin aikuisena sitä olisi aikaa ja varaa ostaa kaikennäköisiä pelejä ja vempaimia, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, kun olen ulkona kuin lumiukko niiden suhteen. Siinä etsiessäni löysin arviolta muovikassillisen sellaisia piuhoja ja johtoja jotka eivät ole käyneet mihinkään laitteeseen enää kymmeneen vuoteen. En tiedä miksi sellaisiakin pitää säilyttää. Ehkä se liittyy esi-isien kokemaan pula-aikaan ja siitä syntyneeseen traumaan geeniperimässä. Mitään ei saa heittää pois, ei tiedä vaikka niitä vielä tarvitaan.

Kysymyksessä oli tosiaan tietokoneen ja tulostimen välinen johto. Tarvitsen tulostinta todella harvoin ja se pölyttyy kaapissa jottei veisi tilaa pöydällä. Sitten kun sitä kerrankin tarvitsee niin syntyy tällainen etsintäoperaatio. Tästä ei puuttunut oikeastaan muuta kuin reserviläisten muodostama etsintäpartio ja jäljityskoira. Jossain vaiheessa aloin epäikemään vaimon osallisuutta tämän piuhan katoamiseen, sillä hän on todella hyvä hukkaamaan meikäläisen tavaroita. Hyvänä esimerkkinä kotitalousvähennyksiin kelpaava remonttimiehen kuitti. Laitoin kyseisen kuitin selkeään paikkaan keittiön pöydälle. Puolen vuoden päästä veroilmoitusta korjatessani en löytänyt sitä kuittia enää mistään. Vaimo oli mitä ilmeisemmin siivonnut sen parempaan talteen, vaikka ei myöntänytkään sitä missään vaiheessa. Ei ollut kuulema nähnytkään mitään siihen viittaavaa edes. Niinpä niin. Tästä tapauksesta tulee aikaa kohta kuusi vuotta ja kuitti on hukassa edelleen. Toisaalta ei sillä enää ole mitään väliäkään, sillä viisi vuotta siinä on aikaa hakea kotitalousvähennystä verotuksessa. Tällä kertaa vaimo ei ollut kotona, joten hänen syyllistäminen suoralta kädeltä ei onnistunut muuta kuin ajatuksen tasolla. Soitin hänelle kuitenkin ja hän ei myöntänyt nähneensäkään kyseistä piuhaa, mutta antoi kuitenkin vinkin mistä sitä voisi etsiä. Meillä on kuulema jossain sellainen kannettavan tietokoneen laukku ja se sisältää kaikkea aateekoohon liittyvää tavaraa. En muistanut edes kyseisen laukun olemassa oloa ja nyt kun vaimo siitä mainitsi niin pidin sitä potenttiaalisena vaihtoehtona. Etsinnän kohde vaihtui sillä sekunnilla yhdestä vaivaisesta johdosta kannettavan tietokoneen kantolaukun etsinnäksi.

Jonkin aikaa koluttuani paikkoja ympäri asuntoa ja varastoa löysin kyseisen laukun. Se löytyi kellarin perimmäisestä nurkasta pahvilaatikon sisältä. Avattuani laukun totesin etsintäoperaation päättyneeksi. Siellähän se pahainen piuha lojui mihin ilmeisesti itse olin sen laittanut. Mietin mielessäni, että hyvästi nuoruus, tervetuloa alzheimer. Noh, ei muuta kuin tulostin pöydälle, piuha kiinni ja tulostamaan. Tietokoneen näytölle pomppasi saman tien teksti muste- ja väripatruunoiden loppumisesta. Siinä vaiheessa huokasin kaksi kertaa todella syvään. On tämä taas yksi henkinen työmaa!!!