Onpas hienoa kun on taas kerran perjantai. Valtaosa ihmisistä pääsee vikkonlopuksi lepäämään, jotta jaksaa taas maanantaina antaa kaikkensa työnantajansa hyväksi. Tänään itsellä on ollut oikein mukavan aurinkoinen päivä, mutta yksi musta pilvi eksyi kuitenkin taivaalle. Joudun, tai oikeastaan pääsen virkani puolesta vaikuttamaan ihmisten työturvallisuuteen. Työturvallisuuteen, joka on mennyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana mitä itse olen työelämässä ollut aimo harppauksia eteenpäin. Työturvallisuus otetetaan nykyään huomioon jo suunnitelu vaiheessa todella hyvin ja työntekijät otetaan tosissaan, jos puutteita ilmenee. Nykyään panostetaan myös työntekijöiden henkiseen jaksamiseen.
Tämän päivän musta pilvi liittyi henkiseen työturvallisuuteen, eli kysymyksessä oli sopimaton käytös miestyöntekijän osalta. Sopimatonta käytöstä koskettelun ja kaksimielisen ehdottelun muodossa naistyöntekijää kohtaan. Tämä on toinen tapaus urani aikana, mutta siinäkin on ne kaksi kertaa liikaa. Täytyy sanoa, että rohkeaa toimintaa naisen toimesta. Epäilen, että tällaista samankaltaista ahdistelua tapahtuu paljon enemmänkin työpaikoilla, mutta monikaan ei uskalla tai viitsi syystä tai toisesta tuoda asiaa julki. Se voi johtua monestakin eri syystä. Työyhteisöt ovat monelle kuin toinen perhe, vietetäänhän siellä töissä suurinosa valveilla oloaikaa. En tiedä, mutta ehkä tietynlainen leimaantumisen pelko tai sitten se, että kokee asemansa uhatuksi, jos ilmoittaa tällaisesta käytöksestä saattaa olla syy siihen, ettei ilmoita ahdistavasta tilanteesta eteenpäin. Työyhteisöissä ollaan kuin yhtä suurta perhettä ja vakavatkin rikkeet painetaan herkästi villaisella ja unohdetaan. Tämä tapaus kuitenkin otettiin asiaan kuuluvalla vakavuudella naisen toimesta ja tässä "jälkipyykissä" miehelle tehtiin selväksi, ettei tällainen toiminta voi enää jatkua. Se mikä laukaisi todennäköisesti tämän ilmoituksen oli se, että nainen oli juuri tullut työyhteisöön ja tällainen sopimaton käytös hyppäsi ns. silmille.
Ihmiset kokee asioita eritavalla ja siksi kannattaa aina muistaa, että tällaiset teot leimaa tekijänsä jopa loppu elämäkseen, vaikka puhuttaisikiin ihan viattomasta pikku flirtistä. Vastaavasti uhri saattaa kokea ahdistusta vielä pitkään tapauksen jälkeen. Varsinkin, jos ahdistelu on toistuvaa ja pitkäaikaista. Onneksi tämä tapaus tuli välittömästi ilmi, eikä jatkunut tätä yhtä kertaa pidemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti