Hyvää vappua!

Ilmeistä päätellen mielessä on vain yksi kysymys, mihin ihmeeseen se kesä oikein hävisi?!? Kaikesta huolimatta hyvää työläisten juhlaa kaikille tasapuolisesti!

Huumeet on myrkkyä!

Minähän en huumeita meidän asuntoon halua!!! En tiedä johtuuko se meikäläisen iästä vai jonkin näköisen feminiinisen puolen heräämisestä, mutta tajusin yht'äkkiä ettei meillä ole ainuttakaan kukkaa koko huushollissa. Huonekasvit toimivat kuulema asunnossa kuin ilmanputsarit. Eli ne puhdistavat hengitysilmaa, tai jotain. Ainakin minulla on sellainen mielikuva. Ihmettelin tätä omasta mielestäni jopa isoa puutetta oikein ääneen. Jopa niin isoon ääneen, että vaimokin alkoi huolestumaan ilmeestä päätellen. Hän tuijotti minua hetken kuin syksyllä grilliin unohtunutta makkaraa. Ajattelin nimittäin pariviikkoa sitten aloittaa joka kesäisen grillikauden ja löysin samalla meidän parvekkeella koko talven lojuneesta sähkögrillistä nahistuneen makkaran. Innoissani kutsuin vaimonkin sitä katsomaan, mutta hän ei ollut siitä kuitenkaan yhtään niin innoissani kuin minä. Naiset ei vaan tajua. Anyway, ei muuta kuin istumaan olohuoneen nojatuoliin, tabletti käteen, nettiin ja hakukenttään sana kukka. Tässä vaiheessa katseeni osui sohvalle ja syy kukattomuuteen palasi mieleen. Ai niin, meillähän on kaksi kissaa joista toinen näyttäisi asennosta päätellen elpyvän, että jaksaa taas yöllä riehua ja tuhota irtaimistoa. Meillä oli tosiaan joskus muutama kukka jotka olivat näiden meidän lihansyöjien mielestä aivan vastustamattomia. Ne soivät niitä kuin lehmät konsanaan ja eihän siitä mitään tullut. Ei se ole oikeasti kiva katsoa limoviikunaa, josta ei ole yhden yön jälkeen muuta kuin varsi jäljellä. Tämän jälkeen katseeni osui takaisin tabletin näytölle. Selain oli jostain syystä ajautunut kuvahakutilaan ja ensimmäisenä siinä oli jonkin näköinen kannabiskasvi. No voi p*rkele sentään!!!

Univelka!

Joo, olen aina skarppina. Hyvä esimerkki siitä on eiliseltä, kun kaupassa käydessäni ei tuo korttimaksaminen ottanut oikein onnistuakseen. Kassantädin piippailtua kaikki ostokseni läpi lukijasta hän ilmoitti iloisen heleästi minulle loppusumman. Noh, ei muuta kuin kortti maksupäätteeseen ja miettimään, että mikähän se kortin tunnusluku taas olikaan. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, koska pääte ilmoitti tuomioksi "maksu hylätty". Kassatäti katsoi minua epäluuloisesti päästä varpaisiin ja pyysi syöttämään kortin laitteeseen uudelleen. Minähän tein työtä käskettyä, mutta laite ilmoitti samaa kuin äskenkin, "maksu hylätty". Tässä vaiheessa aloin jo miettimään, että mitähän v**tua. Pitääkö tässä lähteä soittamaan haitaria ja laulamaan iloisia romanialais-ukrainalaisia virsejä kaupan ovien viereen, että saa ostokset maksettua?!? Tuijottelin kassalla korttiani korvat luimussa, kun kassatäti tokaisi minulle yht"äkkiä, "se maksusiru on muuten sen kortin toisessa päässä". Tässä vaiheessa oli pakko katsoa jalassani olleita kenkiä, että ovatkohan ne varmasti oikeissa jaloissa!!! Aina ei voi näköjään onnistua. Sitä vaan tässä mietin, että pitäisiköhän tästä alkaa huolestumaan? Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että nukkuisi joskus kunnolla.

Aamukahvit!

Kissa on sitten hieno eläin varsinkin, jos se saa ennen viittä aamulla jonkinnäköisen hellyyspuuskakohtauksen tai jotain. Olin aamutuimaan, tai itse asiassa aamuyöllä valmistautumassa töihin lähtöön niin tämä meidän vanhempi salakavala karvaeläin iski meikäläisen kimppuun kuin takiainen. En sitten tiedä oliko se nähnyt pahaaunta vai mistä se johtui, mutta kymmenen minuuttia se jallitti minua puskemalla ja kiipeilemällä syliin aivan väkisin. Siinä samalla meikäläinen yritti pukea, tehdä eväitä ja pestä hampaita. Kissa jonka tapoihin ei yleensä kuulu tällainen toiminta, varsinkaan keskellä yötä. Useaan otteeseen meinasin kompastua siihen ja se ei saanut minusta tarpeekseen sitten millään. Porraskäytävään astuessani se livahti myös sinne ja jatkoi tätä meikäläisen ahdistelua, siis samainen yksilö jota ei normaalisti saa käytävään muuta kuin kantamalla?!? Mietin sitten työmatkalla tämän karvakasan outo käytöstä ja jotenkin sen ymmärtäminen olisi paljon helpompaa, jos se osaisi vaikka puhua. Sitten minulle juolahti mieleen, jos se olisi osannut puhua niin se olisi todennäköisesti sanonut, "hei m**ku, sää unohdit kahvinkeittimen päälle"!!!

Yllätä minut!

Naisilla on tapana haastaa miehiä. Hyvänä esimerkkinä tästä vaimoni sanoi minulle tänään kauppaan lähtiessäni, että tuo kaupasta jotain kivaa. Ööö, mikä on kivaa?!? Naiset tuntien se mikä tänään on kivaa on huomenna p*rseestä. Toisin sanoen minun piti yllättää hänet ja se ei näin ollen saanut olla mitään perinteisen tylsää, esimerkiksi kukkia. Kepeästä maidon hakureissusta tuli siinä samassa stressitasoja nostattava kokemus. Sanoa nyt tuollai miehelle joka ei tiedä edes mitä itse haluaa!!! Olen ihan maailman huonoin keksimään yhtään mitään yllättävää. Siellä minä sitten pyörin lähikaupassa kuin puolukka sanonko missä ja pää oli yhtä tyhjä kuin mannerheimintie sunnuntai aamuna. Sitten sain kuningasidean.

Kotiin päästyäni nostin ensiksi maidot kassista keittiönpöydälle minkä ääressä vaimo istui ja heti perään kasipackin olutta. Vaimo katsoi hetken minua ja olutpäkkiä vuoronperään ja sanoi, eihän sinun pitänyt tänään ottaa olutta. Niinpä, yllätin hänet täysin. Viimeisenä nostin kassista vielä suklaalevyn, joka korvasi silminnähden tämän oluen aiheuttaman järkytyksen. Yllättävää kyllä, naisia on välillä helppo miellyttää. Paras yllätys syntyy näköjään järkytyksen kautta.

Miksi aina minä?

Se on jotenkin uskomattoman hieno fiilis, kun palaat kahden viikon lomalta töihin ja nähdessäsi pomon hän kysyy ensimmäisenä, että mitäs h*lvettiä sinä täällä teet. Sillä samalla sekunnilla tajuat, että sinulla olisi ollut vielä tämä päivä lomaa. Niinpä, minulla kävi tänään juuri näin. Miten näin voi käydä, sitä samaa ihmettelen itsekin. Ei johdu ainakaan siitä, että olisi ollut niin ikävä työmaata ettei pystynyt pitämään lomaa loppuun asti. Pitäisi varmaan alkaa käyttämään kalenteria tai jotain muuta muistin apuvälinettä jatkossa mihin merkkaisi itselle tärkeitä päivämääriä. Niinpä, tervetuloa alzheimer, jälleen kerran!!!

Jos jotain positiivista tästä päivästä hakee niin työkaverit saivat ainakin kunnon syyn nauraa mahat kippurassa, sillä vahingon ilo on se paras ilo. Tämän lisäksi tietää mistä jatkossa minulle v*ttuillaan. En sitten muuta keksinyt siinä "shokkitilassa" vaan soitin myös vaimolle ja ilmoitin olevani väärässä paikassa väärään aikaan. Hetken aikaa luurin toisessa päässä oli hiljaista, mutta kuulin miten hän puri huulta kunnes repesi kunnon nauruun. Sitä tässä vaan mietin, että onneksi en vastaa töissä mistään tärkeitten uusien projektien läpiviennistä, sillä meikäläisen aikatauluilla ei tietäisi koskaan milloin ne olisivat valmiita. Joskus liian aikaisin ja joskus liian myöhään, tai sitten ei ollenkaan. Tässä nyt ei auta muu kuin nostaa katse ylöspäin ja kysyä miksi aina minä?!?

Pullamössöä ja sokerikuuroja!

Se olisi taas maanantai. Hetkinen, tänäänhän on tiistai?!? Sitä kun on ollut kohta kaksi viikkoa lomalla niin ei oikein tiedä mikä päivä on menossa. Se ei johdu siitä, että olisin lätrännyt alkoholin kanssa ja juonut pääni pehmeäksi vaan viikonpäivät menettävät yksinkertaisesti merkityksensä ilman töissä käynnin tuomaa rutiinia. Noh, huomenna se taas alkaisi. Hyppy takaisin orvanpyörään joka saa aikaiseksi ainakin viikonpäivien tiedostamisen. Toisin sanoen loma on ohi, mikä on itseasiassa oikein hyvä juttu. Ihminen kaipaa työn mukanaan tuomaa ruutiinia, ainakin itse kaipaan. Ilman sitä kaikki menettää merkityksensä ja ihminen muuttuu itsestään välittämättömäksi yksilöksi. Saan olla onnellinen siitä rutiinista mikä itselle on työn muodossa suotu. Suomessa on kuitenkin arviolta 300 000-500 000 työtöntä, vähän riippuu keneltä kysyy.

Itseen tällainen kahden viikon loma on vaikuttanut jossain määrin positiivisesti, ainakin on tullut levättyä. Päivät ovat menneet puuhastellessa ja yöt nukkuessa. On kuitenkin yksi asia mikä on alkanut menemään päin peetä, se on syöminen. Säännöllisyys ja terveellisyys on hävinnyt ja tilalle on astunut epäsäännöllinen pullakahvi-pikaruoka-makeiset kulttuuri. Eli kontrolli syömiseen on hävinnyt täysin. Kevään ainana terveystarkastuksessa käyty keskustelu ja siitä syntynyt terveellinen ruokavalio on tipotiessään. Kyllä, kaksi viikoa ja kaikki on päin p*rsettä. Olen perustellut itselleni tätä kaikkea loman tuomalla oikeudella. Lomalla pitää saada rentoutua ja tehdä niitä asioita mistä nauttii. Eli ilmeisesti pullamössöstä, lihomisesta ja niistä syntyvistä terveysongelmista. Olen heikko ja addikti herkkujen suhteen, tiedän sen. Tiedän myös sen, että ne ei tee hyvää itselle, mutta silti tilanne on ajautunut tähän pisteeseen. Sokeri- ja verenpainemittarit huutaa kuorossa varoitusääniä aina kun ohi kävelee. Jääkaapissa porkkanoita ja muita kasviksia ei ole näkynyt hetkeen ja tilalle on astunut pullapussi ja hillomunkit. Voi p*rkele sentään mitä touhua. Onneksi tämä on väliaikaista ja huomenna alkaa työt. Jos jollekin jää lomalla alkoholin kanssa läträäminen päälle niin meikäläisen on kuitenkin vielä siihen nähden helppo tie. Sokerit ja nopeat hiilihydraatit eivät aiheuta onneksi fyysisiä vieroitusoireita.

Kirvesjumppa!

Näin keväisin minulla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kaikki liikenevä aika menee nimittäin kirveen kanssa heiluessa. Tässä ei ole kuitenkaan kyse kevätpurojen liplatuksen aiheuttamasta hulluudesta vaan ensi talven polttopuut odottavat tekijäänsä ja eivät ikävä kyllä muutu itsestään klapeiksi, tai muuttuvat, mutta sillä on sitten oma hintansa. Nyt on viides päivä menossa tätä puusirkusta kaiken muun lomassa ja puolet hommasta on valiina. Noin 15 mottia on muuttanut muotoaan uuniin sopivaksi ja loput odottaa vielä kirveen kosketusta. Joku viisas saattaisi tässä vaiheessa ehdottaa klapikoneen, tai halkaisukoneen hankkimista helpottamaan hommaa, mutta joskus aikoinaa päätin, että kirveellä mennään niin kauan kun kädet liikkuu ja pää toimii. Puut toki kaadetaan moottorisahalla ja kärrätään paikalle traktorilla, mutta siitä eteenpäin kaikki tapahtuu lihasvoiman avustuksella.

Tämä kirvesjumppa on todella tehokas kuntoilumuoto. Ottaa nilkoista niskaan asti ja poistaa jumit niska-hartia seudulta. Saa raitista ilmaa ja olla lähellä alkukantaista meininkiä. Oikein naurattaa kun on niin mukavaa. Jos totta puhutaan niin tällä yltiöpositiivisuudella en enää tässä vaiheessa yritä huijata muuta kuin itseäni. Halonhakkuu alkaa nimittäin maistumaan niin puulta ettei mitään rajaa. Tänään katselin netistä jo halkomakoneiden hintoja, mutta päätin mennä ainakin tänä keväänä vielä loppuun asti tällä valitemallani tiellä. Ensi keväänä ei enää kirves heilu, ainakaan itselläni.

Tämä meikäläisen, eli puulla lämmittäjän arki on aina vähän tälläistä. Keväällä kiroillaan ja talvella kiitellään omaa ahketuutta takkatulen lämmössä. Sama tunteiden vuoristorata toistuu joka vuosi ja ainoa asia mikä tässä oikeasti naurattaa on sähkölasku. Parin viikon irtosuhde kirveeseen saa sähkölaskun tippumaan siedettävälle tasolle talvisaikaan. Se on ainut syy tähän meikäläisen joka keväiseen kirvesjumppaan.

Pojasta polvi paranee!

Leevi and the leavings lauloi joskus aikoinaan, se ei ole mies ei mikään, jos ei valmistu talo omin hartia voimin voitan kaikki vaikeudet ja viivytykset. 80, 90 ja osin 2000- luvun alussakin miehinen mittari oli se, että pitää rakentaa perheelle talo. Itse olen elänyt nämä ajat, mutta en ole ollut koskaan mikään talonrakentaja tyyppi. Tunnen itseni nimittäin niin hyvin, jos minä alkaisin rakentamaan taloa niin saisin aikaan korkeintaan pihamajan josta puuttuisi katto. Sen lisäksi siitä rakennusprojektista seuraisi burnoutti, vatsahaava ja avioero. Niinpä olen asunut aina muiden rakentamissa taloissa ja elänyt sitä kautta varsin onnellista elämää vaikka tämä leevi and the leavingsin laulama miehinen mittari ei olekaan täyttynyt. Kaiken ylimääräisen ajan, tai oikeastaan viimeisen kymmenen vuoden aikana ainoastaan silloin tällöin olen käyttänyt autoharrastuksiin. Se on ollut varmaan tapani osoittaa sitä miehisyyttäni, tai jotain. Varsinaisen käyttöauton rinnalla on ollut aina jonkin näköinen harrasteajoneuvo. Sitä kautta olen oppinut huoltamaan ja korjaamaan autoja varsin hyvin, ainakin omasta mielestä. Harrasteajoneuvot ovat olleet aina sellaisia maksimissaan muutaman vuoden projekteja ja kun ne ovat olleet omasta mielestä valmiita niin olen myynyt ne eteenpäin.

Viime viikolla meidän varsinaisessa käyttöautossa ilmeni jarruongelma. Jarrupoljinta painaessa auton liikkeellä ollessa kuului sellainen rohina, eli jarrupalat oli finito. Tänään sain sitten vihdoinkin aikaiseksi vaihtaa ne, vaikka oma homma siinä aina on. Tällä iällä ei enää millään jaksaisi rassailla noita autoja, varsinkaan käyttöautoa. Mielummin veisi sen korjaamoon, mutta tässä tapuksessa ja näin lyhyellä varoitusajalla en saanut varattua aikaa sille. Noh, eihän siinä muu auttanut kuin kääriä hihat. Itse vaihtamiseen meikäläisellä ei mennyt kuin maksimissaan tunti, mutta toinen tunti meni harrasteajoneuvon siirtämiseen, joka on ollut talvisäilössä samaisessa tallissa mihin olin menossa jarruremonttia tekemään. Tämä viimeisin harrasteprojekti oli niin pahasti tiellä, että se piti siirtää ulos. Noh, kyseinen kulkine ei liikkunut muuta kuin lihasvoimalla ja yksinään se oli hieman haastava homma. Kiroilin työntäessäni sitä perse pitkällä ja päätin, että ensi vuonna se ei ole enää tiellä. Se ei ollut vielä valmis, mutta pienellä vaivalla se olisi myyntiä vaille valmis. Samalla siinä nuorempi poika soitti ja kyseli missä olin menossa. Oli ilmeisesti rahaa vailla, sillä ei tämä meidän jälkikasvu minulle muuten huvikseen soittele. Puhelun aluksi kysyin häneltä hetken mielihäiriössä, että haluaisiko hän tämän viimeisimmän projektin ensimmäiseksi käyttöautokseen. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista ja sen jälkeen kuului "oikeasti". Itse en kehtaa enää tällä iällä sillä ajaa ja toisekseen kyseisellä kulkineella alkaa olemaan myös tunnearvoa. Sen lavalla kasvoi ostaessani koivu ja ehjää peltiä ei ollut muuta kuin rekisterikilvessä, eli työtunteja siihen on mennyt arviolta kymmenentuhatta. Kolmannekseen siihen on mennyt rahaa jo niin paljon, etten saa koskaan siitä omiani pois. Näistä syistä en haluaisi siitä välttämättä luopua ja pojan ajokortin saantiin on vielä pari vuotta aikaa, joten ei olisi kiire laittaa sitä ihan heti kuntoon, vaikka se välillä tiellä onkin. Poika oli ikionnellinen niin kuin minäkin ja nyt meillä oli kuulema yhteinen "rojekti". Niin, ei se välttämättä hukkaan menisi vaikka hänkin oppisi rassaamaan autoja älypuhelimen ja tietokoneen lisäkisi. Toisin sanoen meikäläinen siirtyy työnjohtotehtäviin ja nuorempi poika saa olla jatkossa autoremontin jälkeen kädet kyynärpäitä myöten rasvassa.

Hyvää pääsiäistä!

Meidän Melli kissalla loksahti "hieman" leuka auki, kun huomasi saaneensa pääsiäisen kunniaksi kuivamuonan sijasta chebaa. Hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti!

Meikkaava mies!

Kävi tänään rakkaan tyttäreni, siis tämän nuoremman kanssa kaupassa. Se oli itseasiassa melkoinen ihme, että hän yleensäkin suostui lähtemään minun kanssa kauppaan, mutta lopulta syykin selvisi.

-mä tarviin uusia meikkejä
-aijaa???
-voinks ottaa jotain.
-ööö...okei???

Itsellä tämä oli ensimmäinen kerta kun ostan meikkejä. Eli ei ole ollut tapana pistää väriä naamaan Jussi 69 tyyliin vaikka jonkin näköisen hevibändi taustan omaankin. Kassalla meikkipaketin kohdalla ensimmäinen ajatus oli viivakoodilukija piippauksen jälkeen, että "WTF"! Aivan järkyttävän hintaisia maalausvälineitä. Yli kaksikymppiä mokomasta setistä. Jotenkin tuli hieman huijattu olo, mutta itsepä lupasin. Olisi pitänyt olla vähän enemmän hereillä ja tarkastaa edes hinta. Toisaalta mitäpä hyötyä siitä olisi ollut, kun en tiedä onko nämä nyt halpoja vai kalliita. Hinta vaikutti kuitenkin melko rajulta näin äkistään.

Kotiin päästyämme tytär esitteli äidilleen ostoksiaan. Tytär ei kuitenkaan puhunut hinnasta mitään ja ajattelin itsekin olla hiljaa etten saa hölmöläisen mainetta. Vaimo on kuitenkin pakkeloinut itseään sen verran kauan, että osaa sanoa jo lonkalta onko kyseessä hintansa arvoinen tuote. Jos olisin möläyttänyt hinnan suoraan ja hän olisi pitänyt sitä ylikalliina niin minun vikahan se olisi loppupelissä ollut. Hölmö mies tuhlaa rahansa ylihintaisiin meikkeihin. Niinpä, vaikka en kasvomaalausta harrastakaan.

Tässä aloin miettimään tätä meikkauksen merkitystä. Nainen ei ilmeisesti ole koskaan tyytyväinen itseensä, mutta johtuuko se siitä, että näillä meikeillä halutaan peittää totuus? Vai johtuuko se siitä, että johonkin ne ylimääräiset rahat on tuhlattava, tai tässä tapauksessa minun ylimääräiset rahat. Tyttäreni on kohta viisitoista ja on luonnostaan kaunis nuori nainen. Minun mielestä hän ei tarvitsisi yhtään väriä kasvoihinsa, mutta turha minun on siitä alkaa sanomaan. Se on sama vaikka seinille puhuisi, varsinkin kun en saa aikaan yhtään järkevää perustetta mielipiteeni tueksi, siis naisten mielestä järkevää. Joka tapauksessa järkyttävän hintaista touhua. Jos tyttäret alkavat maksattaa minulla tätä maalausharrastustaan niin konkurssi tässä uhkaa ja hyvin nopeasti. Kysyin nimittäin nuoremmalta tyttäreltä, että kauanko tämä juuri hankittu setti kestää?  Kuulema muutaman kuukauden korkeintaan ja sen jälkeen hän lisäsi, että hän tarvitsee vielä muunlaisiakin meikkejä. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman hikoiluttamaan. Vaimolla nimittäin on aivan älytön kasa meikkejä ja jos niiden arvoa alkaa suhteuttamaan tähän tämän päivän hankintaan niin niihin sijoitetulla rahalla tekisi varmasti meidän kotiin heittämällä kylpyhuoneremontin. Pitäisiköhän alkaa itsekin meikkaamaan niin saisi sijoittamalleen rahalle edes jonkin näköistä vastinetta.

Kuntavaalit!

Minua ei kiinnosta politiikka sitten pätkääkään, mutta silti kävin sunnuntaina äänestämässä kunnallisvaaleissa. Pidän sitä kansalaisvelvollisuutena. Oma ehdokkaani ei päässyt läpi, mikä sinänsä ei ollut yllätys, mutta se mikä pisti lopullisten tulosten selvittyä silmään oli äänestysaktiivisuus. Se oli ainoastaan reilu 50%, siis täällä meidän paikkakunnalla ja valtakunnallisesti vajaat 60%. Valittiin kuitenkin ihmisiä jotka päättävät paikallisista asioista ja vaikuttavat sitä kautta todella paljon jokaisen asukkaan elämään. Noin suunnilleen joka toinen kävi uurnilla ja lopuilla oli ilmeisesti parempaa tekemistä, eli ei kiinnostanut sitten yhtään. Kunnallisvaalit eivät välttämättä ole niin "mediaseksikkäät" kuin eduskuntavaalit, mutta se on kuitenkin sellainen "instanssi" joka vaikuttaa eniten jokaisen meidän elämään. Melko surullista, mutta kertoo nykyajan ihmisten luottamuksesta ja arvostuksesta kunnallispolitiikkaa kohtaan. Ainoastaan silloin ihmisiä kiinnostaa kunnallispolittiikka, tai yleensäkään politiikka, kun jokin päätös koskettaa itseä läheisesti. Sen jälkeen niitä omasta mielestä epäedullisia päätöksiä kirotaan turuilla, toreilla ja yleisöosastoissa vaikka ei oltaisi edes käytykään äänestämässä. Mielipidettä on jos jonkinlaista, yleensä yhtä monta kuin keskusteluun osallistujaa. Yhden äänen vaikutus on minimaalinen, mutta kun näitä "nukkuvien puoluetta" edustavia on jo puolet äänestysikäisistä suomalaisista niin sillä on oikeasti vaikutusta. Äänestäminen on ainoa tapa vaikuttaa ja toivottavasti jatkossa aktiivisuus nousee niin jää rannalle esimerkiksi tällainen Laitilalainen väkivaltainen elämäntaparikollinen. Hänellä saattaa tietenkin olla hyviäkin ajatuksia, mutta rikollinen tausta ei välttämättä vastaa äänestäneiden arvoja.   Noh, demokratia on kaikesta huolimatta puhunut ja nyt meillä on edustajat valittu. Onnea heille ja toivon järkeviä päätöksiä, myös tälle Laitilalaiselle. Ymmärrän myös sen, että äänestämättömyys on joillekin ainoa keino osoittaa mieltä yhteiskuntaa vastaan. Siitä tulikin mieleen, että olisiko aika perustaa oikeasti nukkuvien puolue? Yksi ongelma siinä kuitenkin olisi. Olisiko tällä nukkuvien puolueella rekisteröitymisen jälkeen enää yhtä paljon painavia mielipiteitä kuin ennen ja halua muuttaa näitä pielessä olevia asioita?!?

Palvelusväki!

Tänään meikäläisellä alkoi ansaittu kahden viikon loma töistä ja olisin saanut nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta tämä kuvan neljällä jalalla kävelevä herätyskello oli asiasta erimieltä. Kissan käyttäytymisestä pystyy kuulema lukemaan mitä se miettii tai on vailla. Meikäläisen kissa-suomi-kissa sanakirja oli aamu kuudelta hieman ruosteessa, mutta muutamia asioita selvisi heti kättelyssä. Jopa näin tyhmä mies tajusi ne. Ensinnäkin se oli aivan älyttömän yksinäinen. Tämän lisäksi sillä oli niin nälkä, että näkö meinasi lähteä. Sellainen asia selvisi myös, että kukaan ei ollut leikkinyt sen kanssa pitkään aikaan ja mikä pahinta, hiekka astia oli täynnä ja se piti tyhjentää välittömästi. Noh, eihän siinä muu auttanut kuin tehdä nämä talon kuningattaren vaatimat asiat. Ei ole helppoa tämän palvelijan asema. Silloin kun tarpeita ilmenee niin silloin ne pitää toteuttaa. Se on näköjään ihan sama mitä kello näyttää. Oli vielä yksi asia oli mitä jäi minulta aluksi huomaamatta, hän halusi nukkumaan minun paikalle sänkyyn. Saatuani tämän kissan kaikki tarpeet täytettyä niin HÄN laahusti minun ja vaimon parisänkyyn, pesi turkkinsa ja alkoi nukkumaan meikäläisen paikalle. Jotenkin ei aina vaan jaksaisi. Huokasin syvään ja mietin mielessäni, että miksi minä eikä kukaan muu?!?

Kaikki vastaan yksi!

Vaimo soitti minulle tuossa aamupäivällä ja ensimmäinen kommentti vastatessani puhelimeen kuului, olette te miehet niin heikkoja ja päälle älytön nauru. Minä mietin hetken, että tulikohan hänen puhelu nyt varmasti oikeaan osoitteeseen. Noh, hän perusteli väitetään saamallaan whatsapp viestillä. Rakas tyttäremme, siis nuorempi heistä oli lähettänyt vaimolle viestin, jossa oli kuvakaappaus minun ja tyttären välisestä keskustelusta tältä aamulta.

Mielestäni tässä ei ollut kyse minun heikkoudesta vaan niin sanotusta win-win tilanteesta. Minulla teki mieli lettuja ja tytär halusi saada autokyydin kouluun. He olivat lähdössä kuulema "keskellä yötä" jonnekin reissuun luokan kanssa ja hän ei halunnut kävellä siihen aikaan yksinään sinne. Koulu on toki tuossa ihan nurkan takana ja tytär halusi todennäköisesti vaan huvikseen pomputtaa minua, mutta nyt hän joutuu hikoilemaan siitä hyvästä hellan äärellä. Ei ajatellut ilmeisesti asiaa ihan loppuun asti. Oikeastaan tämä meidän jälkikasvun alati harjoittama oman edun tavoittelu vanhempien kustannuksella on ihan kivaa näin vastapalvelus muotoisena. Ai että kun minä nautin, sillä tämä on harvinaista herkkua. Yleensä tämä meidän nuoriso vedättää minua ihan kuusnolla.

Kassajono!

Kassajonot ovat aikalailla maailman "hauskimpia" paikkoja. Tänään kävin kiireissäni paikallisessa hypermarketissa ja haalittuani vähät ostokseni kasaan kolmesta käytössä olleesta kassasta valitsin itseäni lähimmän. Edelläni oli ilokseni ainoastaan vanhempi pariskunta ja näin ollen jonotusaika ei olisi pitänyt olla kummoinen. Hetken jouduin kuitenkin odottelemaan sillä heillä oli hitaat liikkeet ja sellainen kukkupäinen ostoskärryllinen tavaraa.

Viimein kun he olivat saaneet kärrynsä tyhjennettyä liukuhihalle niin korviini kantautui kassatytön iloinen toteamus, "nämä omenat on unohtuneet punnita". Samalla kassatyttö pinkaisi loikalla he-vi osastolle päin, tai mikä se nyt mahtaakaan olla punnitsemaan asiakkaitten omenoita. Hetken päästä hän kiikutti iloisena takaisin omenapussia jossa oli tällä kertaa hintalappu. Noh, sattuuhan näitä. Sama viivakoodilukia piipitys jatkui taas iloisesti siihen asti kunnes tuli porkkanapussi vastaan. Jälleen kuului kassatytön iloinen kommentti "nämä irtoporkkanat ovat unohtuneet punnita" ja taas hän lähti pompulla samaa osastoa kohti kuin äskenkin. Siinä vaiheessa aloin vaistomaisesti vilkuilemaan vaihtoehtoisia kassoja, sillä edellä olevan vanhemman pariskunnan tavaraa oli liukuhihnalla vielä jonkinmoinen kasa ja siellä näytti olevan saman osaston tavaraa vielä jonkin verran. Tästä kassanjonon vaihdosta lennossa itsellä on kuitenkin sen verran huonoja kokemuksia, että päätin tyytyä kohtalooni ja seurata tämän näytöksen loppuun asti. Yleensä nämä hermostuksissa tehdyt kassan vaihdot hidastavat kaupasta pois pääsyä. Olen nimittäin vaihtanut kassajonoa aika usein syystä tai toisesta ja huomannut sitten sieltä miten olisi päässyt kaupasta pois jo aikoja sitten, jos olisin vaan pysynyt siinä alkuperäisessä jonossa.
Täytyy kehua myös kassan asiakaspalvelua, sillä jos itse olisin ollut kassana kyseisessä tilanteessa niin ei olisi hermo enää pitänyt porkkanapussin kohdalla. Tästä syystä en varmaankaan ole edes hakeutunut asiakaspalvelualalle. Hatun noston arvoinen suoritus siis nuorelta naiselta. Pääsin kuin pääsinkin lopulta kaupasta ulos ja hypättyäni autoon muistin, että unohdin ostaa kahvia.