Säästäminen luokitellaan hyveeksi. Aina pitäisi säästää ns. pahanpäivän varalle, tai näin minulle on ainakin opetettu. Viime aikoina mieli on kuitenkin alkanut muuttumaan sen asian suhteen. Olen nimittäin seurannut meidän kahta kissaa tässä kohta vuoden päivät. Niille kun antaa aamuisin ja iltaisin ruokaa niin vanhempi kissoista nirppii hieman vaan ja ruokaa jää yltäkyllin vähän niin kuin loppu päivän varalle. Nuorempi vastaavasti tyhjentää ruokalautasen kuin suuren pentueen kultainennoutaja konsanaan. Noh, ei mene kuin hetki eteenpäin niin nuoremmalla on taas nälkä, ja kun selän kääntää niin se käy syömässä myös vanhemman kissan jäljellä olevat ruoat. Ei auta toruminen eikä se, että ruokapisteet on eri paikoissa. Tämä sama toistuu lähes joka päivä. Toisella on maha niin täynnä, ettei kävelemään pysty ja toinen joutuu syömään kynsiään. Ei ole helpoa noiden kissojen elämä. Niin, mitäs tästä opimme? Säästäminen siis ei aina kannata ja tuhlailu, tai tässä tapauksessa ahneus johtaa pikku hiljaa siihen, että naama ei meinaa enää mahtua kameralla otetuun kuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti