Onhan se hyvä, että asioista keskustellaan. Sekin on hyvä, että uusia esityksiä tuodaan julki, joilla yritetään parantaa julkisentalouden tilaa. Se mikä tässä kaikessa kuitenkin häiritsee on se, että ensiksi tuodaan esitettävä asia julki ja ei aikaakaan, kun nämä pontevasti julki tuodut esitykset peruutetaan. Nyt puhutaan siis hallituksen toiminnasta ja siitä syntyvistä vaikutuksista yhteiskunnalle. Ensimmäinen oli kiky-sopimus. Sitä perusteltiin talouden huonoilla näkyvillä ja työvoimakustannusten kalleudella. Suomi oli kuulema viittä vaille konkurssissa, kilpailukyky oli aivan nolla ja paremmasta ei ollut tietoakaan, tai näin ainakin annettiin ymmärtää. Neuvottelujen lomassa väläyteltiin myös palkkojen solidaarisuus alea, työajanlyhennysvapaiden leikkauksia ja lomien lyhentämistä vaihtoehtoina kilpailukyvyn parantamiseen. AY-väki nieli tämän kaiken ja piti kiky-sopimusta pienimpänä pahana palkansaajille. Jos totta puhutaan niin heillä tuskin oli asiassa nokan koputtamista. Hallitus ja nimenomaan Juha Sipilä ajoi asiaa läpi kuin jääräpäinen yritysjohtaja konsanaan.
Tämän jälkeen alkoi verotusesitys rumba ja ensimmäisenä Bernerin liikenneverkkoselvitys, jossa yritettiin paikata talouden huonon tilanteen lisäksi ajansaatossa tieverkostoon syntynyttä korjausvelkaa. Toisin sanoen muutenkin kallista autoilun riemua yritettiin viedä pois vähäosaisilta. Monille kovin välttämätön auto on kallis ylläpitää ja tieverkkojen yhtiöittämisellä siitä olisi tehty vielä kalliimpaa. Jos kyseinen esitys olisi mennyt sellaisenaan läpi niin ainoastaan hyvätuloisilla olisi ollut varaa omistaa ja ennen kaikkea ajaa sillä pyhällä peltilehmällä, ja nyt en tarkoittanut pyhällä lehmällä Berneriä. Tämän jälkeen pöydälle nostettiin tämä "juppiskootteri ja herrojen huvikuunari" vero. Ajatuksena oli verottaa kansalaisten turhanpäiväistä huviajelua veneillä ja moottoripyörillä. Sillä syntyvillä verotuloilla oltaisiin täytetty jälleen kerran valtion kassaa, ettei pohja näkyisi niin rumasti, tai ainakin näin jälleen kerran annettiin ymmärtää.
Tosiaan, ainoana näistä kolmesta meni läpi tämä kiky-sopimus, eli tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, joka perustui mielestäni uhkailuun ja sen lisäksi valehteluun. Sopimuksen astuttua voimaan niin kuukausi siitä eteenpäin meillä menikin ihan mukavasti ja tulevaisuus näytti yht'äkkiä enemmän kuin hyvältä. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että valtionvarainministeri tai joku muu hallituksen edustaja oli käynyt joko huonolla ennustajalla ennen kiky-neuvotteluja, tai sitten nämä esitetyt argumentit oli täyttä potaskaa. "Pyhän lehmän" tieverkkoselvitys jatkuu edelleen, mutta tällä kertaa suljettujen ovien takana, johtuen kansan ja nimenomaan autotoilevan kansan tuohtumuksesta ja voimakkaasta kritiikistä. Moottoripyöriä ja veneitä koskenut veroesitys vedettiin pois hyödyttömänä, josta pääministeri näytti ilmoittavan ensimmäisenä "twiitillä". Niinpä, twitteri näyttäisi olevan nykypoliitikkojen virallinen ilmoitus kanava. Tämän esitetyn "skootteri- ja kuunari" veron tiimoilta alkoi myös jonkin näköinen kansanliike. Ihmiset poistivat moottoripyöriään liikennekäytöstä henkilökohtaisen mielenilmauksen nimissä. Samalla alan järjestöt laskivat vaikutuksia ja kaavaillusta 50 miljoonan verotuloutumasta valtiolle uhkasi tulla 50 miljoonan menetys kaikista epäedullisista vaikutuksista johtuen. Kyseinen lakiesitys vedettiin pois yleisen kannattamattomana ja yleisen vastustuksen vuoksi. Eli tultiin järkiin, mutta todennäköisesti ja vain siksi, kun kunnallisvaalit painaa pahasti päälle.
Se mikä tässä kaikessa ihmetyttää, miksi näinkin isot asiat pitää esitellä keskeneräisenä tai jopa perustuslainvastaisina? Tällaisten asioitten suunnittelu ja valmistelu on kohtuullisen kallista puuhaa ja kun niitä vielä tehdään tällä tavalla vähän niin kuin vasemmalla kädellä hutiloiden niin onko siinä mitään järkeä. Toki työllistävä vaikutus sillä on, ainakin virkamiehille, mutta hyödyt tuntuisivat häviävän yhtä nopeasti kuin Stubbi eduskunnasta ministerin pestin menetettyään. Aina yhtä näppärä tuloerojen korotus olisi koskenut kaikkia tasaisesti ja oltaisiin säästetty paljon aikaa ja vaivaa. Ei olisi tarvinnut miettiä, että keneltä leikataan ja mistä säästetään. Sillä tavalla köyhien, eläkeläisten ja opiskelijoiden kohtuullinen pärjääminen olisi taattu edes jollain tavalla.
Sterssihän tässä tulee tällaiselle normaalille kansalaiselle. Aina minulta ollaan viemässä jotain tunne on varsin tuttu ainakin itselle, niin kuin monelle miljoonalle muullekin Suomalaiselle. Sekin pitää muistaa, että jatkuva sterssihän aiheuttaa pitkässä juoksussa terveysongelmia ja sitä kautta kuormittaa julkista terveydenhuoltoa. Sellainenhan tuo lisäkustannuksia mitkä oltaisiin vältetty järkevällä ja suoralla veronkorotuksella. Saa nähdä minkälainen tästä SOTE sopasta tulee. Jos tämä hallituksen tavaramerkiksi muodostunut linja pitää niin siinäkin mennään jälleen kerran p*rse edellä puuhun.
Se on kyllä kumma, että täytyy jatkuvasti olla keksimässä erilaisia keinoja saada rahaa valtion kassaan, vaikka verotus on jo keksitty. Nyt pikemminkin halutaan veroja alentaa, ainakin rikkailta. Ja rahankeruun logiikka menee jotenkin niin, että kun työntekijöiden ja työttömien oloja kurjistetaan, yritykset hyötyvät tästä (tähän asti pitää paikkansa) ja kun yritykset hyötyvät, ne alkavat villinä investoida kotimaassa ja palkata lisää väkeä (tästä odotamme vielä ensimmäisiä havaintoja). Jos tämä joskus tapahtuu, työllisiä veronmaksajia on entistä enemmän, joten ei haittaa vaikka palkat ja verot ovat pienemmät kuin ennen, kertymästä tulee kuitenkin loppujen lopuksi suurempi. Ehkä tässä on logiikkaa mutta varsin erikoista sellaista. Mutta onhan siitä se hyöty, että raha ei siirry niinkään työntekijöiltä valtion kassaan vaan työnantajille, kuten totesitkin. Hallitus siis onnistuu tavoitteissaan.
VastaaPoista