maanantai 13. helmikuuta 2017

Presidentin vaalit 2018!

Presidentin valinta olisi edessä aikalailla vuoden päästä. Tarkalleen ottaen 11. helmikuuta 2018 meillä pitäisi olla tieto siitä kuka meitä edustaa presidenttinä seuraavat neljä vuotta. Yksi asia näissä tulevissa vaalissa kuitenkin häiritsee ainakin itseäni. En ole millään tapaa rasisti tai homofoobikko, mutta kuitenkin. Pekka Haaviston ilmoittautuminen mukaan kisaan jälleen kerran nosti meikäläisen niskavillat pystyyn. Viimeksi hän nimittäin oli melko lähellä voittoa Sauli Niinistöä vastaan. Kysymys kuuluukin, kuinka moni haluaa ihan aikuisten oikeasti, että homoseksuaali miespari edustaa Suomea ja sitä kautta Suomen kansaa maailmalla? En minä ainakaan!

Jokainen saa toki olla juuri sellainen kuin haluaa, mutta silloin kun edustetaan Suomen kansalaisia niin meikäläisen suvaitsevuus loppuu siihen. Vaikka Presidentin valta yltääkin nykyään ainoastaan presidentin kanslian henkilökuntaan, näin ollen sillä kuka hän on ja mitä hän on asioista mieltä ei ole sinänsä vaikutusta kenenkään elämään, mutta Presidentin tehtävä on kuitenkin edustaa Suomea maailmalle. Suvaitsevuus on hieno juttu, mutta rajansa silläkin. Vaikka olenkin yleensä avoin kaikille uusille asioille, silti olen kaavoihin kangistunut vanhan ajatusmaailman umpimielinen ihminen ja edustan uskoakseni suurinta osaa Suomalisista miehistä. Korkeassa asemassa niin kuin presidenttinä olevan ihmisen pitää mielestäni edustaa arvoiltaan ja suuntautumiseltaan enemmistöä kansalaisista, tai ainakin antaa sellainen julkisuuskuvan. Se, että kaksi miestä kävelemässä käsikädessä punaisella matolla valtiovierailulla ei edusta mielestäni meikäläisten enemmistöä. Sellainen jo pelkästään ajatuksen asteella saa väkisinkin miettimään kansallaisuuden vaihtoa. Jos Haavisto voittaisi tulevat vaalit niin samallahan voitaisiin tehdä Jani Toivolasta pääministeri. Luotto olisi kumpaankin herraa kohtaan yhtä kova. Täytyy toivoa, että Niinistö lähtee ehdolle uudelleen, sillä hän on hoitanut virkaa todella loistavasti ja hän edustaa niitä asioita mitä suurin osa Suomalaisista arvostaa. Tiedän kyllä senkin, että Haavisto on kokenut poliitikko ja edustaa mielipiteitään ja arvoiltaan myös suurinta osaa Suomalaisista, mutta kun siihen kuuluu se yksi mutta, Nexar Antonio Flores.

Suomeen saatiin, vaikkakin kovan väännön jälkeen tasa-arvoinen avioliittolaki. Se on mielestäni oikein hyvä juttu. Jokainen saa näin ollen viedä eteenpäin omaa suuntautumistaan ja saada sille virallisen hyväksynnän. Eiköhän se kuitenkin nyt tälle erää riitä. Maailmaan muuttuu kovaa vauhtia, mutta on asioita joiden ei pidä muuttua. Yksi niistä on Presidentti ja hänen suuntautuminen. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä maailmalla meistä ollaan mieltä, vaan sillä mitä me itse olemme itsestämme mieltä kun meitä edustetaan maailmalla. Minä olen ainakin sitä mieltä, että homo presidenttinä ei ole millään tapaa hyvä juttu.

5 kommenttia:

  1. Minusta taas tuollainen "avarakatseisuus" edustaisi suomalaisia aivan hienolla tavalla. Valtaosa meistä kun hyväksyy sen, että ihmisillä on ja saa olla erilaisia seksuaalisia suuntautumisia. Homo presidenttinä vähän niin kuin pakottaisi muutkin maat näkemään asian, jopa sellaiset maat joissa ei kertakaikkiaan ole muita kuin heteroita. Vähän sama juttu kuin äänioikeuden antaminen naisille vaikka erinäisissä muissa maissa sellaista ei oisi voinut ajatellakaan.

    Tuskin maltan odottaa miten hienosti Antonio tulisi toimeen Melanijan kanssa presidentinpuolisoiden teetuokiossa!

    VastaaPoista
  2. Jokainen saa toki olla mitä mieltä haluaa. Haavistolla on varmasti paljon kannattajia myös pelkän suuntautumisensa vuoksi ja uskon, että hän tulee olemaan vahvoilla presidentti kisassa. Itse olen kuitenkin tällainen vanhan kansan ihminen ja en halua nähdä Antoniota teetuokiossa. Jos Haavistosta tulee presidentti niin siinä tulee olemaan isolla joukolla ulkomaita myöten sulattelemista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs tuleekin! Diplomaattinen kriisi syntyy ainakin Saudi-Arabian vierailulla. Ja saavat maailman uutisvälineet välillä jonkun muunkin aiheen kuin se trumptrumptrump ja mitä hassua se nyt on keksinyt. Vai mahtaako se enää vuoden päästä olla hassua.

      Poista
    2. Jos ajateltaisiin kuvitteellinen tilanne, että vaihtoehtoina Suomen presidentiksi olisi toisella kierroksella Haavisto tai Donald Trump niin siinä vaiheessa minustakin tulisi suvaitseva ja avoin, eli kääntäisin takkini ja äänestäisin mieluummin Haavistoa. Sen verran arvaamaton ja "hassu" tuo Trumpetti on ihmisenä ;)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista