perjantai 24. helmikuuta 2017

Paras, mutta viimeinen selfie!

Sitä minä tässä vaan mietin, että minkä vuoksi ihmiset menevät junaradalle ottamaan itsestään selfieitä kohti tulevan junan kanssa? Olen ilmeisesti niin vanha pieru jo, etten löydä siitä mitään "juttua", niin kuin en koko selfie villityksestä jossa itsestä otetaan jopa satoja kuvia päivässä ja laitellaan niitä sitten muokattuna instagramiin. Mitä hienoa siinä on, kun taustalla kuvaajaa kohti 160 km/h kulkeva juna uhkaa tappaa kuvaajan, ja mitä lähemmäksi junan päästää sen parempi. Sitä ei voi perustella tilanteessa muodostuvalla adredaliinipiikillä ja siitä sytyvästä addiktio-riippuvuudesta. Se kuvastaa ennemminkin jonkin näköistä taipumusta itsetuhoiseen ajattelutapaan, eli elämässä on jokin pielessä. Tämä nuorten villitys on ilmeisesti hieman karannut käsistä, koska sen tiimoilta on laitettu pystyyn rataturvallisuuskampanja-selfie raiteilla tappaa.


Näihin henkensä kaupalla otettuihin kuviin liittyy ilmeisesti myös jonkin näköinen sosiaalinen paine, eli jos joku kavereista tekee näin niin minunkin on tehtävä sillä muuten en ole yhtään mitään. Tämä vaarallisten selfieiden ottaminen on ollut jo jonkin aikaa tapetilla ihan maailmanlaajuisestikin, ainakin jos on iltapäivälehtien suru uutisia uskominen. Ihmisiä on menehtynyt näissä yrityksissä ja se kuvastaa tätä nyky menoa aika vahvasti. Toisinsanoen se ei ole täällä Suomessakaan kuin ajan kysymys milloin ensimmäinen instagram-addikti jää oikeasti junan alle. Yksi huolestuttava piirre näissä kuvien ottajissa on myös se, että aina pitää pyrkiä laittamaan paremmaksi kuin joku muu. Silloin kun asioita viedään astetta hurjempaan suuntaan niin riskit kasvaa samassa suhteessa. Ymmärrän kyllä sen, kun vanhempana yrität puhua nuorille järkeä ja antaa elämän ohjeita niin se on sama kuin yrittäisit käännyttää Donald Trumpia muslimiksi. Viesti menee kyllä perille, mutta sellaisella 10-15 vuoden viiveellä, tietenkin sillä erotuksella ettei trumpetista tule koskaan muslimia, tai en ainakaan usko niin.

Itse seuraan omia lapsia intagramissa ja siellä ei ole onneksi "junan ja minä" kuvia näkynyt, eikä mitään muutakaan vaaralliseksi luokiteltavaa. Kysyin tuossa eilen heidän mielipiteitään näihin varallisten selfieiden ottamiseen ja lähes yhteen ääneen he sanoivat "ei ikinä eikä koskaan". Mietinkin siinä vaiheessa, että ihme nössöjä nuo meidän juniorit. No ei vaineskaan, jokin oppi mennyt onneksi perille, vaikka arvostus meikäläisen jorinoita kohtaan onkin välillä aika lähellä nollaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti