Kodinkoneet ovat kuin sellainen jatkuva kierre. Kun olet saanut uusittua kaikki vuorollaan niin sama ralli alkaa alusta. Meillä tämä kierre alkoi reilu kolme vuotta sitten. Liesi sanoi sopimuksen irti ja eihän siinä auttanut muu kuin uusia koko kapistus. Kaksi vuotta sitten sama vaiva iski astianpesukoneeseen ja vuosi siitä eteenpäin niin pyykinpesukone koki saman kohtalon. Ikää näillä laitteilla oli 5-7 vuotta, eli ei juuri mitään minun mittarini mukaan. Vajaat kaksituhatta euroa ja kolme vuotta siinä meni kun kaikki oli uusittu.
Noh, pari päivää sitten keittiöstä kuului vaimon pelästynyt huudahdus. Liesi oli kuulema iskenyt uunipuolelta lieskaa tai kipinää juuri samalla hetkellä, kun hän oli avannut luukun tarkastaakseen paisumassa olleen lihan tilannetta. Tutkittuamme asiaa tarkemmin totesimme, että uuni ei lämmennyt enää kunnolla. Mietin siinä vaiheessa mielessäni, että ei nyt s**tana, onko se taas lähdettävä kodinkoneliikkeeseen norkoilemaan ja tinkimään uutta uunia. Alan saamaan tätä tahtia sieltä vip asiakkuuden, mutta eihän siinä muu auttanut kuin mennä seuraavana päivänä samaan kodinkone liikkeeseen valittamaan kohtaloa mistä kyseinen liesi oli ostettu. Siellä asiantunteva myyjä tiesi kertoa, että tämä meidän uuni ei ollut enää takuunalainen laite vaan sen takuu oli päättynyt puolivuotta aikaisemmin. No niinpä tietysti, tämä on sitä meikäläisen tuuria viimeisen päälle. Samalla hän tiesi kertoa, että siitä uunista kannattaa soittaa paikalliselle valtuutetulle kodinkonekorjaajalle ja kysyä, että josko sen saisi vielä puhallettua uudelleen henkiin. Liedessä kuitenkin toimi vielä normaalit jutut kiertoilmaa lukuunottamatta. Ei muuta kuin soitto kyseiseen huolto firmaan ja sieltä tuli vika diagnoosi kuin apteekin hyllyltä. Kiertoilmavastus on sökönä ja se on ihan normaalia nykypäivänä.
Tänään asentaja sitten kävi vaihtamassa kieroilmavastuksen ja siinä koko hommassa meni kaikki kymmenen minuuttia. Nyt uuni toimii kuin pitääkin ja laskua tästä ilosta tuli vajaat sata euroa. On se nyt kuitenkin aikalailla vähemmän kuin olisi työntänyt taas yhden viisisatasen uuteen kapistukseen. Hieman tässä kaikessa kuitenkin hirvittää se, että mistäköhän laitteesta hajoaa seuraavaksi jotain. Muistan joskus aikoinaan, silloin "vanhaan ja hyvään aikaan", että kaikenmaailman kodinkoneet kesti luokkaa äidiltä tyttärelle, mutta nykyään viisi vuottakin on jo pitkä aika. Tarkoituksellahan nämä tehdään nykyään näin heikkolaatuisiksi, että laitteiden myynti pysyisi tasaisen kannattavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti