Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Uusi vuosi ja vanhat kujeet!
Uusivuosi juhlittu näyttävästi ja tavoitteet asetettu korkealle. Lupaukset eivät ole yleensä realistisia ja ne on helppo rikkoa, mutta tavoitteet velvoittaa toimimaan. Edessä on siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin kuin tähänkin asti. Paljon huonoa tuuria ja epäonnistumisia, itkuja pitkästä ilosta, vääriä valintoja sekä niistä johtuvia pettymyksiä. Toisin sanoen uskallan elää ja teen asioita edelleenkin niin ei tarvitse sitten vanhana jossitella...ai niin, mähän oon jo vanha, mutta en tarpeeksi vanha muistelemaan menneitä. Jos joku miettii vuoden varrella, että mitähän tuo jannu taas oikein puuhaa kun näyttää niin oudolta, voin kertoa, hän ei välttämättä tiedä itsekään. Joka tapauksessa elämätön elämä on pahin loukkaus elämää kohtaan. Nauttikaa ja uskaltakaa tehdä asioita niin ei tarvitse myöhemmin katua. Ainoat asiat mikä pitää muistaa matkan varrella, velvollisuuksien hoitaminen, toisia pitää kunnioittaa ja nuorissa on tulevaisuus. Hyvää loppuvuotta kaikille, tehkää tästä vuodesta ikimuistoinen. Aamen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti