Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
torstai 28. toukokuuta 2015
Hallitusohjelma!
Sipilän vetämä vatulointi on ohi ja leikkauslista on valmis. Odotettu reaktio alkoi välittömästi, kun kaikki haukkuu ja päivittelevät sen vaikutuksia ihmisten elämään. Tämä sama itkeminen jatkuu seuraavat neljä vuotta, kunnes koettaa seuraavat vaalit. Nämä veneen keinuttajat keskittyvät vain omien etujensa ajamiseen yhteiskunnallisten etujen sijasta. Minä ymmärrän näkemyserot, mutta yhteiskunnan etu pitäisi laittaa siitä huolimatta etusijalle. Oppositio stressaa sen minkä ehtii, näkemättä metsää puilta, koska ei halua niin. Mielestäni näiden itkijöitten pitäisi sisäistää yksi asia, kun me ollaan kusessa, meidän pitää laittaa homma kuntoon. Tällä hetkellä se on kaikkea muuta, kun osoitellaan sormella ja haukutaan välittämättä tulevaisuudestamme p*skan vertaa. Minä maksan mielelläni siitä, kun aletaan oikeasti laittamaan tämän maan asioita kuntoon. Toivottavasti tämä vatulointi ei johda hutilointiin. Toisaalta, helppohan se on katsomosta huutaa, menepä itse kentälle pelaamaan. Sopupeli on normaalisti rangaistava teko, mutta tässä hallitusohjelma tapauksessa se olisi enemmän kuin toivottavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti