maanantai 25. toukokuuta 2015

Onecoin!

Kryptovaluutta OneCoin on noussut tapetille päivän lehdissä. Se on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan melkoisen voimakkaasti, enkä yhtään ihmettele. Wincapita ja siitä langetetut tuomiot ovat useilla vielä hyvässä muistissa ja tämä uusi konsepti liitetään asiasta tietämättömien mielikuvissa suoraa capitan laittomaan toimintaan.


Wincapitaan sijoittaneita ja näin ollen rahansa menettäneitä oli noin 10 000. He pyörittivät parhaillaan noin 100 miljoonan bisnestä, joten en ihmettele ihmisten voimakasta kiinnostusta kyseistä hommaa kohtaan silloin aikoinaan. Harvemmalle kuitenkaan tuli mieleen liittyessään toimintaan, että kyseisen "verkostokaavan" mukaan vain 5% voi oikeasti tienata tällä toiminnalla, 10% saa kohtuullisesti ja loput 85% toimii maksajina. Tällainen toiminta ei ole missään vaiheessa kestävällä pohjalla, toisin sanoen eläkkeestä ei tarvitse haaveilla, jollei toimintaa laillisteta ja laajenneta jatkuvasti uusiin maihin, ja jossain vaiheessa toisille planeetoille.
Tällainen tiedotusvälineiden ja poliisin kiinnostus asiaa kohtaan "tappaa" toiminnan hyvin nopeasti, koska ihmiset tulevat "järkiinsä" ja alkavat kyseenalaistamaan sen laillisuuden. Laillista tai ei, tämä julkisuus on onecoinin loppu, uskoisin ainakin niin.


Onecoiniin sijoittaneita on jonkun lähteen mukaan Suomessa tällä hetkellä yli 5000. Puhutaan siis varovaisen arvion mukaan jo miljoonien eurojen toiminnasta, tai jos suoraan puhutaan niin verkostomarkkinoinnista.


Itse en sijoittaisi tällaiseen toimintaan senttiäkään, koska omatuntoni ei kestäisi sitä, kun ihmiset menettäisivät merkittäviä summia vähistä varoistaan hetken mielijohteen vuoksi. Jokainen on tietenkin tekee omat ratkaisunsa, joten onnea ja menestystä heille kivikkoiselle tielle.


Verkostomarkkinointi on itsessään tehokas kanava myydä kaikennäköisiä ylihintaisia tuotteita kuluttajille, ilman valtavia satsauksia massamarkkinointiin. OneCoin tapauksessa kyseinen "tuote" on ylihinnoiteltu koulutuspaketti. Ongelma siinä on, kun itse toimintaan värvätään uusi tekijöitä ylimitoitetuilla lupauksilla vauraudesta, jonka eteen harvempi on oikeasti valmis tekemään töitä. Pieni neuvo, suurempi todennäköisyys rikastumiseen on se, kun sijoittaa saman 5000€ esimerkiksi uhkapeleihin. Siitä ei tarvitse mennä käräjille ja todennäköisestä tappiosta voi syyttää ainoastaan itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti