Tulipahan käytyä parin viikon "pakkolevon" jälkeen peilisalilla. Amisjannuja ei näkynyt, olisikohan vesisade pakottanut heidät jäämään kotiin. Onhan se tietenkin ikävä ajaa PV Suzukilla sateella, ja jos yksi heistä jää kotiin niin kukaan muukaan heistä ei uskalla tulla paikalle. Amisjannuhan on laumaeläin ja lauman johtaja on se, joka nostaa eniten penkistä.
Anyway, itsellä rauta oli raskaanpaa kuin aikoihin. Tämä vaikutti itsetuntoon niin paljon ettei uskaltanut paljoa peileihin vilkuilla. Sitä se tekee kun kaksi viikkoa syö ja juo miten sattuun, ja ennen kaikkea mitä sattuun. Ihmiselimistö on siinä mielessä melkoisen perseestä, kun 10 vuoden lihasharjoittelun tulokset häviää loppupelissä todella nopeasti. "Riku Riskistä" tulee parissa vuodessa "kuivan kesän kuikka". Jäljelle ei jää muuta kuin lihasmuisti ja ylikokoisia vaatteita vietäväksi kirpputorille.
Noh, nyt on kuitenkin motivaatio taas korkealla harjoittelun suhteen. Ei edes amisjannujen säälivät, mutta silti virnuilevat katseet masenna minua enää. Edelleenkään en ymmärrä miten sellaisen katseen saa aikaan?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti