perjantai 16. tammikuuta 2015

Pedofiili!

Ihminen on sairas eläin!


Mikä saa aikuisen ihmisen kiinnostumaan jopa pienistä lapsista? Tänään uutisissa on pyörinyt kaksi eri tapausta, joissa törkeimmässä tapauksessa miesten, siis useamman miehen kohteena on ollut 2-5 vuotiaat lapset. Avan h..veti sairasta touhua, jossa kohteena olleet lapset eivät toivu tapahtumista välttämättä koskaan.


Itse olen tavannut erään naisen, joka on ollut lapsena pedofiilin uhrina  useita vuosia. Hän ei toivu tapahtumista koskaan, vaikka nykyään pystyy asian kanssa elämäänkin. Pedofiili on jatkanut sairasta toimintaansa hänenkin jälkeen, mutta onneksi asia on paljastunut ja hän odottaa tuomiota teoistaan.


Olen myös ollut tekemisissä pedofiilin kanssa. Siihen aikaan pedofiliasta ei puhuttu laisinkaan. Kyseinen henkilö toimi arvostetussa asemassa kirkon piirissä ja nautti suurta luottamusta. Hän käytti luottamusta hyväkseen ja nuoret tytöt olivat imarreltuja hänen huomiostaan. Itse olin siihen aikaan 16 vuotias ja tiesin hänen touhuistaan, niin kuin moni muukin ja niistä keskusteltiinkin jollain tapaa. Siitä huolimatta asiasta ei ilmoitettu mihinkään. Vuosia myöhemmin hänet vihdoin ja viimein tuomittiin näistä "touhuistaan". Perheellinen mies jolla oli ja on todennäköisesti edelleenkin sairas mieli.


Se mikä itseä ihmetyttää, naisten harrastama pedofilia on edelleen jollain tapaa hyväksyttävää. Aikuisten naisten pedofilia vahingoittaa yhtälailla nuoria poikia tai tyttöjä, kuin miesten pedofilia nuoria tyttöjä tai poikia.


En tiedä mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla? Mikä ajaa pään noin huonoon kuntoon? Katselisivat mielummin kotonaan pornoa ja runkkaisivat.


Pedofiilejä jahtaavalle sivustolle täydet pisteet, vaikka lain rajamailla liikkuukin toiminnallaan. Sairaat ihmiset pitää saada vastuuseen toisten elämien tuhoamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti