tiistai 13. tammikuuta 2015

Salitreeni!

Jaksaa jaksaa!


















On se hienoa, että ihmiset ovat kunnossa. Hikoillaan 3-6 kertaa viikossa salilla ja syödään rekkakuormallinen rahkaa sekä kanaa vuodessa. Tämän lisäksi otetaan lisäravinteita kymmenestä eri purkista päivittäin. Kaikki tämä siksi, koska kropan muokkaus on päivän sana. Litteä six-pack, pystyperse, lihasmassa ja ennen kaikkea lihaserottuvuus ovat ihanteita joita tavoitellaan.

Tällaiset salihirmut imevät itseensä kaiken mahdollisen tiedon aiheesta ja pyrkivät soveltamaan sitä omaan treenaamiseen ja syömiseen, koska se on heidän mielestä terveellistä. Tämän saa aikaan sen, että kaikki muu jää toissijaiseksi salitreenaamisen rinnalla. Normaalit sosiaaliset suhteet kärsivät, on vain saman henkisiä salikavereita joiden kanssa saa ainoastaan aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Niitä jotka ei käy salilla ja joilla on silminnähden "fätiä" enemmän kuin lihasta, heitä katsotaan arvostellen nenänvartta myöten, kuten myös ihmisiä joiden pitää laittaa kiviä taskuun kovalla tuulella pysyäkseen pystyssä. Heitä myös säälitään ja he vilahtelevat salikavereiden kanssa käydyissä keskusteluissa sanojen "tyhmä", "heikko" ja "läski" yhteydessä. Jos tämä tyhmä/heikko/läski erehtyy jonkinlaisessa mielenhäiriössä menemään salille, nämä "fitness gurut" nauraa taustalla hänen suoritustekniikoilleen ja viime vuosisadalta oleville "reeni" vaatteille.


Jonkin aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jossa tutkittiin kuinka kauan ihminen viettää keskimäärin päivässä aikaa peilin edessä. Silloin en uskonut tutkimuksen paikkaansa pitävyyttä, mutta nykyään en sitä enää kyseenalaista. Fitness gurut nimittäin vilkuilevat itseään salin peileistä alituiseen, siis ei pelkästään suorituksen aikana vaan myös niiden välillä. Peilistä tarkastetaan mm. näyttääkö juuri pumpattu lihas isolta, istuuko vaatetus, miltä näytän, onko salitossujen nauhat kiinni, onko rannesiteiden tarrat ok, ettei vaan hikiläikät näy treenipaidan kainaloissa ja mikä parasta, kytätään vastakkaisen sukupuolen edustajan persettä yms varustusta.


Lihaskuntoharjoittelu on sen varsinaisessa merkityksessä terveellistä. Se ennaltaehkäisee sairauksia ja muita vaivoja, sekä auttaa toipumaan jopa vakavistakin terveydellisestä ongelmasta. Useat tutkimukset ovat tämän asian vahvistaneet ja hyvä niin. Pelkästään liikunnan tuottama hyvänolon tunne saa ihmeitä aikaan, se nimittäin itsessään auttaa pysymään terveenä osaltaan. Sitten kun puhutaan näistä itse oppineista fitness guruista, heillä lihaskuntoharjoittelu saa aikaan usein jonkin asteinen päävamman. Joka ilmenee itsestään liikaa luulemisena, toisien aliarvioimisena, valehteluna omista voimavaroistaan ja suurena loukkaantumis riskinä. Tämä viimeinen ilmenee 90 prosentilla harrastajista, aina valitetaan kun sattuu johonkin.


Salilla käynti on kaiken kaikkiaan hyvä ja terveellinen harrastus, jonka yhteiskunnalliset vaikutukset alkavat näkymään jollain välillä alentuvina kustannuksina terveydenhuollon järjestäjille. Tämä on hyvä syy miksi lihaskuntoharjoittelun aloittavan kannattaa pyytää apua kokeneemmalta ja järkev'ltä harjoittelijalta tai palkata personal trainer, eli "PT" ensimmäisiksi viikoiksi tai kuukausiksi. Sillä saadaan aikaan se, että harjoittelusta muodostuu mielekäs tapa ja liikkeet tehdään oikein ja näin ollen terveyttä edistävästi.


Fitness gurun oppiin lähtiessä ensimmäisillä kerroilla tehdään jo kaikennäköisiä spesiaali juttuja. Pudotus sarjoja, pakkotoistoja sekä supereita, jotka eivät kuulu millään tapaa aloittelevan kuntosaliharrastajan ohjelmaan ainakaan ensimmäisen vuoden aikana. Niillä saa itselleen pahimmillaan ikuisen vamman, joka ei palvele kenenkään etuja millään tapaa. Jaksaa jaksaa ja pumppaa pumppaa kannustukset kannattaa jättää suosiolla tuleville vuosille.


Jos ei uskalla tai halua lähteä viralliselle kuntosalille, kehittävää lihaskuntoharjoittelua voi tehdä myös kotona käyttämällä omaa painoa vastuksena.  Siinä on myös se etu, kotona harjoitellessa ei ole vaaraa kehittyä fitness guruksi, ainakaan kovin nopeasti.


Pääasia että ihminen liikkuu, tavalla ei ole väliä. Itse olen nähnyt jos jonkinlaista fitness gurua vuosien aikana, mutta yksi loistava yhteinen piirre heillä on, he harrastavat intohimolla ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti